perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi

Kello on kahdeksan aamulla. Tultiin lasten kanssa jo ulkoa sisään. Tännekin satoi ensilumi. Eilisen haravoimisesta ei näy jälkeäkään, koska puut tiputtivat lähes kaikki loputkin lehdet. Muutama kompostiin kuskaamaton lehtikasa jäi ohuen lumikerroksen alle.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laitoin uuniin tulta myös aamulla. Tähän saakka ollaan pärjätty työpäivän jälkeisellä lämmittämisellä. Yhdeksästä pönttöuunista käytämme kahta. Keittiössä, vessassa ja kylpyhuoneessa on sähköpatterit. Keittiön puuhellaa ei oikein kannata lämmittää, koska jääkaappi on siinä niin lähellä.


Kahdeksan aikaan aamulla.







Neitihenkilön oli ihan pakko saada lierihattu päähän. Alla ovat formulapipo ja talvimyssy.



2 kommenttia:

  1. Lunta tuli täälläkin, aamulla oli jo valkeaa. Pitää hieman ihailla tuota teidän ajankäyttöä, että aamukahdeksalta on jo ulkoiltu, kun meillä siihen aikaan vasta venytellään ja suunnitellaan nousemista :)

    VastaaPoista
  2. En mä tiedä onko se nyt niin tehokasta vapaapäivänä herätä 5.50 kun sais nukkua... Lapsia ei mikään pidellyt sisällä, kun tajusivat, että ulkona on lunta.

    A

    VastaaPoista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!