perjantai 22. maaliskuuta 2013

Mitä nyt tapahtuu?

Puutarhasuunnittelija kävi viikko sitten perjantaina. Suunnitelmassa oli paljon hyvää, mutta puukujan säilyttäminen/korvaaminen oli lipsahtanut mielestä, vaikka olin sitä mielestäni korostanut. Aitaamiseen he ehdottivat osaksi kuusiaitaa. Se ei ole lempparini, mutta kieltämättä se tuo toivottua melu- ja näkösuojaa tiettyihin kohtiin. Toisen puolen aidasta keskusteltiin kovasti, he olisivat jatkaneet aitaa lumimarjalla, mutta minä en siitä kovin pidä ja ehdotin, että vaihdetaan kasvi portin kohdalta ja laitetaan uusi osa joko isotuomipihlajaa tai syreeniä. Vaihdetaan sitten joskus kun on rahaa, muutkin lumimarjat samoihin. Lumimarja ei ole täällä mitenkään alkuperäinen valinta eli sitä ei tarvitse säilyttää.

Puutarhasuunnitelman toteutukselle saatiin viisinueroinen hintalappu. Onneksi istuin. Suurin osa kustannuksesta tuli miestyövoimasta, seuraavaksi isoimmat konetyöstä ja nurmikon perustamisesta. Kasvit olivat ihan kärpäsen kakkaa koko hintalapussa. Eli yritämme puristaa hintalapun paljon pienemmäksi, mutta se tarkoittaa enemmän omaa työtä ja kaikki ylimääräiset vaiheet jätetään tulevaisuuteen. Suunnitelmissa oli ihania omenapuita ja kirsikkapuita. Täytyy yrittää mahduttaa niitä vähän heti ekalla kierroksella, mutta mietitään lisäpuut myöhemmin.

Nyt parin viikon sisällä tehdään muutama puunkaatohomma.

Timpuri kävi parina päivänä. Se aloitti kylpyhuoneen pohjaa ja avasi tulevan keittiön laudoitusta, jotta saadaan viemäri kylppäristä keittiöön. Tänään iltapäivällä poikkeaa putkimies. Ensi viikolla on siis luvassa viemärihommia. Mies on sopivasti reissussa, joten minulla on tietenkin valmiit mielipiteet viemäreistä...

Tänään olen menossa kunnantoimistoon keskustelemaan yleis- ja asemakaavan vaikutuksesta meidän kiinteistöömme. Tänne taidetaan puuhata autoliikennettä, joka kulkisi meidän puistomaisen kiinteistömme halki. Minulla on tervehdys myös parilta naapurilta kunnalle.

Sen jälkeen ajattelin mennä piirrättämään ensimmäisen version keittiöstä ja samalla reissulla pitänee napata muutama pääsiäiskukka.

Kuvituksena syksykuvia omasta puutarhasta. Alkaa jo kaiken valkoisen jälkeen olla ikävä vihreää!








8 kommenttia:

  1. Voi,miten kesäistä!
    Pian se on täällä :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt jo alkaa olla kesää ikävä. Aurinko on ikkunan läpi niin kaunis ja sitten ukona on jäätävän kylmä.

      Poista
  2. Musta on kyllä ihana seurata tätä teidän projektia!

    Tie pihan poikki kuulostaa mielenkiintoiselta ja varsin epätoivottavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on tarpeen tietty määrä huoltoajoa ja tonteilleajoa, mutta jos se merkintä jää kaavaan, se mahdollistaakin muutakin ei toivotumpaa ajoa.

      Poista
  3. Miestyövoima on kallista. Tännekin pitäisi saada taas kone ja mies hommiin kun tulee kesä. Tai sitten siirtyy taas vuodella :D

    VastaaPoista
  4. Me haluttais saada pihaa tehtyä iso rykäys nyt ja sit koristeluluontoiset asiat myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Teidän piha näyttää tosi isolta! Paljon hommaa varmasti, mutta myös potentiaalia luoda hieno kokonaisuus! Hienoa, että vaalitte kaunista vanhaa taloa ja sen ympäristöä. Tässä "keskustan" alueella on onneksi säilytetty näitä muutamia kauniita vanhoja taloja, nehän juuri tekevät muuten tavanomaisesta maisemasta mielenkiintoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tontti on tosi iso, about puoli hehtaaria.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!