sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sunnuntaiasioita

Otettiin eilen lasten fillarit esille ja ollaan tänä aamuna jo käyty MLL:n kirppiksellä ja takaisin, leikkipuiston kautta. Lapsilla on muutama uusi kirppislelu ja on rauhallista. 

Eilen urakoitiin koko perheen voimin pihalla ja mies jatkaa yhä. Yritämme olla puutarhureitten kalliin työn kanssa mahdollisimman kustannustehokkaita eli puutarhurit vain (?) kaatoivat puut, pilkkoivat ne pätkiin sekä karsivat neljä isoa puuta. Meille jäi kaikki risusavotta ja pienempien runkojen pätkiminen. Tontilla on yhä pari keloa, lapset tosin ihan itse kaatoivat eilen yhden! Aika sinnikkäitä pieniä ihmisiä, sillä kyllä sahaaminen vei oman aikansa, kun runko oli halkaisijaltaan parisenkymmentä senttiä. Siirtolava on jo kukkuroillaan risuja sekä lahot osat hopeapajusta, kun niistä ei oikein ole polttopuiksi. Hommaa on ollut aika riittävästi. Haravoin myös ekaa kertaa. Eteläpuolella lumesta on jo aika iso osa sulanut. Siellä pitäisi tietenkin olla sipuleita maassa, mutta en viitsinyt laittaa sinne syksyllä mitään, koska maanpinta on noussut vuosien saatossa kivijalan yläreunaan eli sieltä kaivetaan kesällä.



Piha on nyt merkittävästi avarampi ja valoisampi. Kannot ja osa juurakoista olisi hyvä saada kesällä pois. Mutta katsotaan.


Olemme miehen kanssa pyöritelleet keittiösuunnitelmaa koko viikonlopun. Laatikostot ovat ok (meille ei siis tule yhtään kaappia). Tasossa olemme kallistumassa yrittämään betonitason valamista kahdessa osassa (kiitos kaikista ohjeista, vinkeistä ja linkeistä - olen vielä täydentänyt tietämystäni googlaamalla). 

Olen tarkastanut laitteiden hintoja googlaamalla. Hintataso on varsin ok, paitsi uuneista pitää puristaa vielä muutama satku, että päästään Gigantin hintoihin. Ja mietimme yhä, että kelpaisiko meille perusmallisemmat uunit, näissä on se pyrolyysi, jota pidän tällaisille laiskoille uuninpuhdistajille kätevänä. Mutta onko se välttämätön? Keittotasossa on neljä vierekkäistä levyä, sille ei oikein löydy vertailuhintoja. Samanlainen viisilevyinen ja siis isompi on suht samaa hintaluokkaa, pitäisikö sittenkin hommata se? Liesituulettimeen pitää muistaa pyytää se valollinen malli (kiitos Karlis!), jos tällä Savolla mennään. Löysin myös itselleni tuntemattoman merkin samantapaisen tuotteen, joka olisi joitain satasia halvempi. Mutta keittiötoimittaja oli jo tinkinyt aika hyvin tästä Savon hinnasta.

Hanaa olen pohdiskellut, en osaa haluta mitään kovin kummallista. Kunhan juoksuputki on kauniin kaareva ja tarpeeksi korkealla. Astianpesukonetta varten taidan haluta tämän elektronisen venttiilin. Aga ei teekään enää Carbonatoria, joka on siis tiskipöytään iontegroitava kuplavesikone. Tekeekö joku muu? Me kuplitetaan vetemme Soda Streamilla ja olisihan se helpompaa, jos vesi tulisi hanasta... Soda Streamin voisi viedä suvilalle asumaan.

Sitten pitäisi vielä päättää, että tilaammeko sen yhden kaapin ulkomaan kaupasta saarekkeeksi. Se olisi hieno, mutta päätös pitää tehdä kovin äkkiä. Joo. Ei. Joo. Ei. ---



Puristin kaikki sitrushedelmät perheen aamuenergiaksi.


Tulppaanit ovat kukoistavimmillaan juuri ennen rähjäisyyttä.


Sain tällaisen siemenkirjan. Tänä vuonna en vielä ole esikylväjien porukoissa, mutta voisihan tätä vähän lueskella...




Hyvää sunnuntaita ja uutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!