maanantai 20. toukokuuta 2013

Puutarha


Lauantaina minä laitoin vihdoin kesäkukkia ja siirsin raparperit keskeltä pihaa marjapensaiden kaveriksi. Viime vuonna lahjaksisaamamme pensasmustikkakin on hengissä, vaikka viime kesänä tuntui kärsivän kuivuudesta ja oli muutenkin vähän nyrpeissään elämästä pihassamme. Tämä kasvien siirtopaikka on talon pohjoispuolella, mutta ainakin marjapensaat viihtyvät siellä ja maaperä on muhevaa (joskin savista), joten luulen, että nämä muutkin kaverit viihtyvät siellä. Sinne tulee kuitenkin idän- ja lännenpuoleista valoa varsin paljon. Ja kai joku nokkela on alun perin miettinyt, että pohjoinen seinusta sopii tällaiselle puutarhalle.

Pihalla on tarkoitus täyttää se kuoppa (olisiko ollut edellisten asukkaiden kasvimaa), jossa raparperit olivat ja tehdä siitäkin nurmikkoa. Kukkapenkin nosto ja lajittelu jää joko syksyyn tai ensi kevääseen.


Minulla on sekalainen kokoelma ruukkuja, joihin yritän aina keksiä jotain kivaa. Laventelissa on ihana tuoksu.


Laitoin mansikoita moneen purnukkaan.




Lasten kanssa tökittiin tulppaaneja syksyllä aidan viereen. Eikö ole upea väri?




Siirretyt raparperit.


Punaviinimarjat ovat hyvässä vauhdissa.


Mikä tämä on?


Tämä on se täytettävä kuoppa.


Kukkapenkin asukkaita.






Tällaisia oltiin lasten kanssa tökitty ruusupensaan juurelle.


Ja nämä olivat viime vuoden pääsiäiseltä jääneitä sipuleita.

11 kommenttia:

  1. Ihanat kasvit, itsenikin pitäisi siirtää muuten raparperi hyvä kun muistutit omalla esimerkilläsi ;) Mansikkoja ostin myös pari meille, mutta Laventelia olisi pakko saada, yksi taimi tuolla pihan perällä näyttää kyllä kituuttavan talven jäljiltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raparperin vaan ovat surkean pikkuruisia, kun ensin kerättiin niitä eri puolilta pihaa viime kesänä ja siirrettiin siihen kuoppaan. Nyt sitten siirtyivät uudestaan. Naapurit ovat kuulemma jo leiponeet raparpereista. Noista ei hyvällä tahdollakaan voi kuvitella leipovansa.

      Laventeli on ihan must! Viime kesänä ihailin etelä-Ruotsissa, kun laventeli on monen talon aitakasvi tai seinustan ainoa kasvi!

      Mun ongelma on muutenkin puutarhuroinnissa se, että haluan vähän joka lajia. Puutarhasta tulisi merkittävästi näyttävämpi, jos olisi isoja alueita yhtä lajia.

      Poista
  2. Ihanat kuvat!
    Kyllä kevät on ihanaa aikaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja aamulla oli upea linnunlaulu ja etanoiden invaasio...

      Poista
  3. Mun kesäkukat on vielä kaupassa. Pitäisi ensin päättää mitä haluaa. Kauniita tulppaaneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen hämmentyneen ilahtunut noista tulppaaneista!

      Poista
  4. Se keltainen on mukulaleinikki. Luonnonvarainen mutta usein siirrettty pihoille. Kukkii aikaisin keväällä esim. isojen puiden tai pensaiden juurilla.

    Terveisin, satunnainen vierailija, joka yhteisen ystävän perusteella päätyi seuraamaan blogia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en tosiaan tiennyt mukulaleinikkiä.

      Ja tervetuloa!

      Poista
    2. Minäkin viime viikonloppuna kyselin asiantuntijalta samaisen kasvin nimeä, sillä sitä löytyy myös meidän pihalta. Mukulaleinikki oli vastaus silloinkin :)

      Poista
  5. Ihania kukkia ja kasveja - mä oon kans innostunut tänä keväänä entistä enemmän mutta en meinaa ehtiä tonne pihailemaan ollenkaan kun yh:len (eli yksinhuoltelen) täällä sisällä. Mulla on tosin siinä mielessä erittäin onnekas asema, että äiti käy hieman jelppimässä ja hoitamassa kukkapenkkejä. (Koska ovat hänen entiset kukat ja omatekemänsä piha :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää touko-kesäkuu on aina niin ihanaa, kun saa kurkkia, mitä mistäkin paikasta alkaa kasvaa!

      Tsemppiä yksihuolteluun! Se on mullekin tuttua, mies matkusteli ennen työkseen varsin paljon.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!