torstai 11. heinäkuuta 2013

End of an era




Täytyy tunnustaa, että minä olen ollut lehtihamsteri. Erityisesti sisustuslehtihamsteri. Minulle on saattanut tulla yhtäaikaa tai ainakin vuorotellen kolmesta neljään sisustuslehteä ja silti olen myös ostellut niitä kasapäin irtonumeroina. Se alkaa olla loppu.

Minulle tulee yhä hollantilainen Ariadne at home, vaikka se alkaa olla vähän liian pastellinen ja romanttinen minulle, mutta jotenkin se on ovi ulkomaailmaan. Lisäksi minulle tulee kotimaisista lehdistä Divaani, joka puhuttelee minua kotimaisista lehdistä parhaiten. Se on suht monipuolinen ja värikäs. Käännösjuttuja on, muttei liikaa ja aina löydän siitä jotain puhuttelevaa.

Lehtiä en ostanut talvella ollenkaan. Nyt kesällä olen ostanut lehtiä ulkomaanreissuilta, mutten mitään isoja kasoja sieltäkään. Ja suvilalla ostin muutaman ruotsinkielisen sisustuslehden pitkästä aikaa. Suvilalla ei ole televisiota eikä tietotekniikkaa eli on aikaa selailla lehtiä.

Sisustuslehdet ovat korvautuneet lähes kokonaan elämässäni Pinterestillä ja blogeilla. Pinterestissä on ihanaa, kun ei ole pakko katsella tai tallentaa sellaisia kuvia, jotka eivät puhuttele. Sisustuslehtien ongelmahan on usein, että yhdessä jutussa on jotain erityistä, mutta yhdekässä muussa ei. Pinterestissä saa suodatettua itselleen sopivia kokonaisvaltaisia elämyksiä.

Joten. Tällä viikolla kävin läpi ensimmäiset kaksi Ikean kassillista lehtiä. Vuodet 2006-2009. Kiertoon lähtee sisustusta ja vauva-asioita. Jos joku tietää asuvansa suunnilleen hoodeilla ja haluaa käydä hakemassa lehtipinoja, tervetuloa! Loput laitan lehtiroskikseen, jos kukaan ei hae. Vielä odottaa muutama Ikean kassillinen selaamista. Säästin vain muutamia joululehtiä ja pari Dekoa. Dekot ovat kestäneet aikaa yllättävän hyvin, jotkut ideat ovat todella relevantteja yhä, vaikka lehdet ovat 4-5 vuotta vanhoja. Nykyinen Deko on ehkä alkuperäisiä abstraktimpi.

Eli ei enää uusia lehtiä kuin satunnaisesti ja kauankohan jatkan edes näiden kahden tilausta? Elämä vaan muuttuu. Mites muilla?


13 kommenttia:

  1. No siis just näin. Mä laitoin viime kesänä kaiken muun pois, paitsi Divaanit. Tai laitoin nekin, jotka olivat yli vuoden vanhoja. Mä olen tilannut Divaania sen ihan alusta saakka ja tykkään edelleen. Mutta kyllä mullakin alkaa kauneuden nälkä tyydyttyä ihan pelkän Pinterestin ja blogien avulla (tosin koneen hajoamisen myötä kadotin omat suosikkibloginikin, kun seurasin niitä suosikkien kautta...). Irtonumeroita en ole ostanut herran aikoihin, edes reissusta.

    Mä voisin tosiaan käydä hakemassa ne muutamat ja jos laitat Sannaa varten pari Ariadnea sivuun, niin lähetän sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katsoin Sannaa varten jo parhaita Ariadneja. Katson varmaan vielä muutaman.

      Poista
  2. Pinterest on kyllä hyvä. Mä en vaan jaksaisi tai haluaisi tuijottaa niin paljon konetta... lehtiä saa paremmin selailtua lastenhuoneen lattialla istuskellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jotenkin löydä lehtiaikaa mistään.

      Poista
  3. mulla on kyllä sama vika ja reippaasti olen lehtiä karsinut, divaani on nyt kokeilussa ja valitettavasti se ei puhuttele yhtään, vaikka pinterest ja blogit on kivoja niin mulle mikään koneella oleva ei tule koskaan korvaamaan painettua lehteä tai kirjaa. Älä lehtiä suinkaan roskiin laita, niitä voi lahjoittaa sairaaloihin, neuvoloihin, kaikkiin missä on odotustiloja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka iso määrä lähtee ensin kaverikierrätykseen. Kiertämättä noi vauvalehdet voisi nakata neuvolaan.

      Poista
  4. Sama täällä. Muutossa hävitin isot kasat lehtiä ja vieläkin niitä on (liikaa). Kahta lehteä tulee kotiin kannettuna....eli kohta on taas ISOT pinot lehtiä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua surettaa eniten, jos huomaan, että kasoissa on sellaisia joita en ole ikinä lukenut kunnolla. Onneksi sitä ei paljon satu. Ja varmaan parhaat aarteet voi kantaa suvilalle, siellä on enemmän lehtiaikaa.

      Poista
  5. Jos jotain ei mene, niin FB:n kautta saa lahjoitettua ihan mitä vaan, ihan vinkiksi. Minä olen palstojen kautta lahjoittanut muun muassa leikattuja omenapuun oksia, kankaita, urheiluvälineitä... Vielä en ole keksinyt mitään, mikä ei menisi, joten lehdille löytyy varmasti ottajia myös. Neuvola on kyllä varmasti hyvä paikka sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitoin yhteen paikalliseen ryhmään viestin, että joku hakisi pois. Yllätyin, kun ketään ei kiinnosta.

      Poista
  6. Tilaan nykyisin ainoastaan Lantliviä, lisäksi ostan säännöllisesti Gård & torpin ja usein myös Glorian antiikin, joka on muuttunut kivempaan suuntaan, sekä sen toisen ruotsalaisen kartano-lehden, jonka nimen nyt unohdin. Luen kyllä aika paljon muitakin sisustuslehtiä, tykkään lukea eniten ihmisten elämästä ja oikeiden kotien esittelyjä, mutta jos koti ei minusta ole kivannäköinen niin selaan nopeasti jutun yli, en nimittäin kestä yhtään katsoa kuvasaastetta :D

    VastaaPoista
  7. En tilaa tällä hetkellä mitään lehteä, en ole tilannut vuosiin. Kirppareilta ostan kyllä aina kun tulee kohtuuhintainen vastaan, suosikkeja on glorian antiikki ja maalla-lehdet. Antiikkilehdet ei mene ajassa miksikään, tieto kun ei muutu vuosien myötä mihinkään, ja maalla lehdessä on kotimaisia koteja joista pidän. Muitakin lehtiä tulee ostettua, mutta harvemmin. Irtonumeron olen ostanut viimeksi ehkä vuosi sitten.

    VastaaPoista
  8. Mä päätin joku aika sitten, että ostan vain ulkomaisia lehtiä. Tanskalaisista Bolig liv on suosikki ja ruotsalaisista tuo sullakin näkyvä Family Living. Kotimaiset on monesti pettymyksiä, tai vain yksi juttu iskee. Kotivinkki mulle tulee, ja sitä olen tykännyt lukea, kun se on suht monipuolinen.

    Kesällä tulee osteltua irtonumeroita kesäkodin ympäristössä. Ruotsinkielisellä seudulla on mahtavat valikoimat sisustuslehtiä!

    VastaaPoista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!