torstai 4. heinäkuuta 2013

Hitaasti kiiruhtaen


Kesässä erityisen ihanaa on pyykkien kuivattaminen ulkona. Kuvailen pyykkinarujani harva se päivä. Tuulen pyörittämät pyykit ovat ihania. Ja ne tuoksuvat hyvältä.

Olen siivoillut omia vaatekaappejani ja vähän lastenkin. Ylipäänsä olen kantanut roinaa paikasta toiseen. Olen myös opiskellut kahvikoneita, jos vaikka tähän keittiöön hankkisi jonkinlaisen. Mutta pelkään, että jos se onkin ihan tarpeeton. Torifi ja Huutis ovat varsinaisia vanhojen kahvikoneiden hautausmaita. Tulee vain mieleen, että miksi!?


Kaivoin kankaat esiin, ompelin neitihehnkilölle essumekon ja nukelle mekon. Ajattelin, että alan vihdoin myös paikata rikkinäisiä housuja, mutta koneen siksakki ei toimi.


Käytiin tänään tapaamassa naista, jolla on samanlainen museokone, jotta sain käsityksen missä on vika. Nyt tiedän, että jousi, joka pitää neulan joko keskellä tai reunoissa, ei toimi Täytyy löytää korjaaja.


Keittiössä mies on tenhyt vanerista tason, johon mies leikkaa upotettavien asioiden aukot. Allas on tässä oikealla paikallaan. Päätimme, että tehdään taso kolmessa osassa. Olisi kiva tietää, saako betonitason osien väliset saumat jollain tavalla mahdollisimman näkymättömiksi ja siisteiksi? Nyt tason paloja tulee 3 kpl, noin 2 m pitkiä ja 73 cm syviä. Eka on kokonainen, tokassa on tämä allas ja kolmannessa liesi ja liesituuletin. Huomenna aloitetaan muottienrakennusta.

8 kommenttia:

  1. Mun äidillä on tuo just sama ompelukone ja ihan aktiivikäytössä. Sitä käytettiin huollossakin jokin aika sitten toimii edelleen kuin unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oikeasti on hyvä, en ymmärrä missä olen sen pilannut.

      Poista
  2. Betoniprojektinne on kovin mielenkiintoinen! Minä aina haaveilen tiskialtaasta ikkunan äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiskiallas ikkunan ääressä oli jo edellisessäkin kodissa. Kummassakin vaan ikkuna on vähän sellainen epäolennainen. Pitäisi olla vielä MAISEMA. (Tai vaihtoehtoisesti lasten vahtimisikkuna.)

      Poista
  3. Korjaaja olisi tiedossa, mutta taidatte asua liian kaukana...mieheni korjailee ompelukoneitakin...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen yrittänyt itse, mutta en saa vapautettua jousta, vaikka olen öljynnytkin. Nyt pitäisi TIETÄÄ mitä pitää tehdä.

      Poista
  4. Hei vaan Anu!

    Olen se Kokkosten "yksi tytär" Tarja, sieltä Pakilan ajoilta. Kuulin Sinikalta teidän ostaneen vanhan talon ja sain häneltä blogi osoitteesi, kun olen itsekin tällainen sisustamisen harrastaja. Olen aina silloin tällöin käynyt seuraamassa remontinne etenemistä. Kyllä nostan teille hattua, kun olette ottaneet tuollaisen urakan!! Tulee kyllä varmaan aivan mahtava ja ihana koti!

    Älä ihmeessä osta IKEAn hanaa!! Olin itse IKEAssa 4 vuotta töissä ja ystäviäni on siellä edelleen. Juuri n. 1 kk sitten erään IKEAlaisen keittiössä sattui vesivahinko, johtuen IKEAn vesihanasta. Meni lattiat, kaapistot ym. uusiksi. Ruotsalaisilla on muutenkin erilaiset liitännät vesijohtoihin kuin meillä Suomessa. Meillä on kylppärissä Svedbergin hanat ja piti laittaa ruma välikappale, että saatiin kytkettyä. Ota ihmeessä suomalaista, Orasta.

    Hyvää kesän jatkoa ja remontti-intoa!

    Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Tarja, kun löysit tänne! Onhan tässä projektia, mutta talo on hyvässä peruskunnossa, ei ole ainakaan toistaiseksi tullut mitään killereitä vastaan.

      Pakko se varmaan on valita Oraksista, Ikean hanakommentit eivät ole ihan mairittelevia ja vanhan talon takia en uskalla ottaa riskejä.

      Hyvää kesää!

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!