tiistai 30. heinäkuuta 2013

Suvilan maalausoperaatiot

Kuulkaa, jo on aikoihin eletty. Maalasin viikonloppuna suvilalla yhtäkkisesti lasiverannan ikkunoiden ja oven vuorilaudat, istuinpenkin istuimen ja lasiverannan lattian. Kylläpä lasiveranta muuttui. Nyt puuttuu jalkalistat ja taidetaan siirtää keittiöstä yksi kaappi lasiverannalle. Seuraavaksi pitäisi tuunata lasiverannan ja kylppärin välinen välikkö, jossa on ovi portaanaluskomeroon, jossa on lämminvesivaraaja. Sieltä puuttuu seinänpätkä, puukuitulevyä ja tapetti/maali. Sekä muutama lista.


Tässä ikkunan vuorilaudat on jo maalattu kertaalleen. (Ja voin kertoa, että taitaa olla taas liian valkoista.)


Ikkunapenkin pinnassa oli valkoinen läpikuultava Osmocolorin öljyvaha. Jotenkin kasari.


Joten löysin vaaleanharmaan betoluxin jämän. Parani.


Seinän väri on hyvin vaalea kellanvihreä, koska parissa seinässä on suloista lehtitapettia, jonka pohjaväri on samanlainen. Lehtitapetin hopeanväriset kuviot erottuvat vain tietynlaisessa valaistuksessa.


Tässä lattia ennen. Mehän olimme palauttaneet lattiaan alkuperäiset laudat, mutta sitten suvilalla oli yhtenä kevättalvena vesivahinko ja sen jälkeen tehtiin uusi lattia ja se vain jäi maalaamatta.


Ja tällainen siitä sitten tuli... Olin ostanut tällaisen vihreän maalin joskus vuonna miekka ja kilpi. Vihreän koska:
A) seinä on haalean kellanvihreä
B) että muutoin vaalea ympäristö saa lattiasta voimaa
C) ettei eteisen lattia ole vaalea, se likaantuisi helposti
D) vihreä toistaa ikkunan näkymää, keväisiä puunlehtiä


On se. Aika vihreä. Saa nähdä sekoitanko kakkoskerrokseen reilulla kädellä valkoista vai eletäänkö vihreän kanssa. Ensi kerralla sit tiedetään. Nyt maalasin itseni ulko-ovesta ulos ennen kotiinlähtöä.

10 kommenttia:

  1. Ihana vihreä! Tuohon ei mattoja kaivata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla itseasiassa on punaisia ja vihreitä räsymattoja!

      Poista
  2. Upea vihreä! Lyhtykokoelmakin on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vai olette molemmat vihreä-yllyttäjiä!

      Poista
  3. Tuo vihreä on tosi hieno! Tuo kivan väriripauksen. Ja varmasti käytännöllinen.

    Miten muuten jaksat remppailla kahdessa osoitteessa vanhaa taloa? Väsyttääkö koskaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla tehty aikoihin suvilalla juuri mitään. Siksi olinkin niin yllättynyt tästä maalausinnosta.

      Kyllä väsyttää. Nyt kotona on timpuri laatoittamassa ja mies on palannut lomilta töihin eli rempassa on hetken tauko.

      Poista
  4. Aivan ihan veranta ja hieno idea nuo lyhdyt katosta roikkumassa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Miehelle vaan sanoin, että aika harvoin tulee noita lyhtyjä sytyteltyä. Kesäillat on niin valoisia ja monesti mennään lasten kanssa yhtä aikaa nukkumaan.

      Poista
  5. Aika hurja vihreä, mutta kyllä se sopii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostaessani maalipurkin, se tuntui hyvältä ajatukselta...

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!