sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ihan itse

Olin viikonloppuna kahden päivän kurssilla opiskelemassa erilaisia entistämistekniikoita. Meitä oli vain kaksi oppilasta eli saatiin toivoa, mitä opetellaan. Lisäksi ehdittiin keskustella opettajan kanssa paljon. Yritin imeä kurssista kaiken mahdollisen hyödyn ja tuntuu, että sain paljon.


Pinkopahvitin ihan itse. Meillähän käytännössä pinkopahvitus menee kotona niin, että minä mittaan ja leikkaan pahvit miehen kanssa, jompi kumpi meistä kostuttaa, mies koikkuu tikkailla naulaamassa ja minä nostelen pahvirullia. Nyt minä pahvitin kokonaan itse. Sanoin vaan opettajalle, että oli liian helppo kohde. Harjoitusseinä oli noin 210x210 cm ja kaikki reunat suoria.

Opin, että nupien väli on harsimisvaiheessa noin 20 cm. Ensin harsitaan yläreuna keskeltä ja sitten kohti kumpaakin reunaa, sitten alareuna ja lopuksi reunat. Kun koko pahvi on harsittu, aloitetaan kiinnittäminen. Nupit tulevat kolmen sormenleveyden välein. Ylä- ja alareuna naulataan siksakkina (minulla ei kuvassa ole, kun naulasin ensin liian tiehään). Nupit hakataan syvälle vasta kun koko pahvi on nupitettu.

Kaiken a ja o on kunnon kostuttaminen. Oli ihanaa huomata, että me ollaan osattu tehdä suht oikein ihan omin eväin.

Kuvassa pinkopahvi on vielä märkä ja siis kuprulla. Se oikenee vasta kun kuivaa.


Teimme liitumaalia. 2 kg liitua, 3 litraa liisteriä (olisi voinut olla luuliimaa) ja minulle väriksi okraa. Seos on kuin löysähköä kermarahkaa. Maaliksi siis aika paksua.


Maalasin liitumaalilla kosteaa pinkopahvia (siksi yhä kuprulla), siksi siinä näkyy vesipisaroiden kuvia. Liitumaalilla maalataan vain kerran ja se vaalenee noin puolet kuivuessaan.


Tässä sama seinä kuivana. Olen aika ylpeä pinkopahvituksestani, erityisesti kuinka siisti kahden pahvin sauma on. Rautaoksidilla saisi liitumaalista kauniin harmaata. Kyselin kalkkimaalista, koska siinä on kaunis pinta ja nykyään niitä näkee paljon sisämaaleina. Opettajan mielestä tämä liitumaali olisi oikeampi vaihtoehto sisäkäyttöön. Ja tämä on todella edullista tehdä. Väripigmentit eivät paljon maksa, eikä kotitekoinen liisteri. Ja ilmeisesti liitujauhettakin saa järkihintaan.

Puhuimme myös maitomaalista, jolla olen lukenut ihmisten maalaavan puuhellojen muureja. Sillä voi maalata muutakin. Rasvattomalla maidolla. Sain nipun erilaisia reseptejä.


Toisena päivänä harjoittelin vetämään viivaa linjaarilla. Ei ole minun hommani. Viiva levisi koko ajan ylös- ja alaspäin eikä ollut todellakaan siisti tai kaunis. Mutta on hyvä tietää miten sivellintä ja linjaaria käytetään, jos vaikka joskus...


Harjoiteltiin ootrausta. Kotikaljaa ja väripigmenttiä. Tässä on piiskattu puupinta. Alla siis maali, päällä kalja ja pigmenttiseos.


Piiska ja muut työvälineet.


Tässä meikäläisen tammijäljitelmäyritykset. Ei ollut minun lajini nämä puujäljitelmät. Eivät näyttäneet yhtään esikuviltaan. Kurssikaveri taas teki mestarillista puuta heti ensiyrityksellä.


Toinen yritys oli vähän parempi. Mutta ei tätä kyllä kukaan puuksi luule, edes vahingossa.


Marmorointiyritykseeni olen tyytyväisempi. Tämä pitäisi vielä lakata ja vetää värillinen lasuuri pintaan. Mutta olen jo tähän suht tyytyväinen.

Tällaisen viikonlopun minä vietin. Perhe kylpylöi.

6 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää pinkopahvitus ja kaikki muutkin! Mielenkiinnolla luen hyviä ohjeitasi esim. tuosta naulauksesta, kun pitäisi tässä ehkäpä talven aikana muutama seinä pinkopahvittaa. Rohkaisevaa esimerkkiä annoit, varsinkin kun kynnys aloittamiselleni tuntuu kohtuu suurelle;) Sitä varmaan pitäää hommaa mielessään vaikeampana, kuin mitä se sitten onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pinkopahvitus oikeasti ole vaikeaa. Kunnon kostutus on kaiken a ja o. Puukuitulevyn päälle ollaan kiinnitetty pinkopahvi liimaamalla ja se on vielä helpompaa. Puukuitulevyn pinkopahvittaminen on merkittävästi nopeampaa ja helpompaa kuin se, että vetää puukuitulevyn päälle makulatuuripaperin. Molempien päälle voi maalata tai tapetoida.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen viikonloppu sulla! Mies kokeili nyt myös makulatuuria kattoon lastenhuoneen remontoinnissa ja yllättyi iloisesti sen helppoudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin myöe teoriassa katon pinkopahvituksen läpi kurssilla ja uskon, että sen perusteella osaisin.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!