keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Keskeneräisen sietokyky

Meillä on kaikki keskeneräistä ja kaaoksessa. Otin kuvia kaaoksesta ja ajattelin laittaa niitä tännekin, mutta luovuin ajatuksesta. 

Pääasiassa pidämme katseen eteenpäin ja yritämme katsoa positiivisina tulevaan. Positiivista oli puutarhurien lasku, joka oli merkittävästi kustannusarviota pienempi. Positiivista on se, että meillä kävi suositeltu sähkömies eilen ja hän oli tyyppinä vallan mainio ja pääsee lähes heti hommiin! Positiivista on myös se, että me olemme saaneet jo osan listoista paikoilleen. Ja se, että kun sokkona ostelin sähkökatkaisijoita, olin osannut ostaa seiskoja eikä pelkkiä kutosia!


Uusi väliovi on kuuraamatta. Sielläkin päälimmäisen maalin alla kurkistaa tuttu sininen, jota löytyy kaikkialta.


Jalkalistat alkavat olla paikoillaan.


Pussauskopin vanhat jalkalistat ovat olleet vielä korkeammat, maalaamaton meinaa kurkistaa listan takaa.

Maalauskurssin opettaja sanoi, että jalkalistojen pitäisi olla lattian väriset, mutta korkeilla jalkalistoilla saattaa syntyä allasmainen vaikutelma ja kannattaa valita toisin.


Ikkunoiden vuorilaudat ovat alkuperäiset. Eikö ylälauta olekin komea?


Ovenpielen aloituspalikka pilkistää kuvan alareunassa.


Nyt minua tietenkin häiritsee vanhassa maalissa olevien ovien ja uusien listojen kontrasti. En haluaisi kuitenkaan maalata ovia.


Ovessa on elegantti oranssi teippi. Siinä on lukkopesän reikä... Nekin pitäisi paikata. Tämä ovi jää tähän, mutta siitä ei kuljeta. Sen taakse tulee viisiveen huone.

Hyvää loppuviikkoa!

20 kommenttia:

  1. Näissä kuvissa ainakin näkyy hyvin viimeistelty ja valmis tila :) eiköhän uuden ja vanhan kontrasti tasoitu ajan myötä ja itse varmaan kiinnität siihen huomioita vaikka muut eivät sitä edes huomaisikaan. Minusta näyttää kivalta, että listat erottuvat lattiasta, ei listojen väriinkään minusta ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Itse juuri haluaisin, että kauniin listat näkyvät, mutta liika kontrasti taas saattaa katkaista tilan oudosti. Tsemppiä ja mukavaa viikonjatkoa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä luovuin kenkäröykkiökuvien julkaisusta.

      Poista
  2. Ette ole ainoita joilla kaikki on kesken, sen voin luvata. Näin kuvissa vain kauneutta,paitsi ehkä tuo oranssi teippi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäisi paikata noita lukkopesän paikkoja ainakin kahdesta ovesta. Turhaa, niin turhaa...

      Poista
  3. Vanhassa kodissa täytyy varmaan pakostakin omaksua sellainen puolihuoleton asenne, pysyyköhän muuten järjissään kaikkien keskeneräisyyksien ja epätäydellisyyksien ympäröimänä. Ainakin meillä kymmenen vuoden jälkeen löytyy kaikennäköistä paikattavaa ;). Teillä on ihania koristeellisuuksia sisälläkin, meillä lähinnä uuneista löytyy sisällä "koristeet". Sininen väri on jotenkin aika kivan pirtsakka!

    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kaikkea mustikansininen on muodikas! (Mutta mä siis INHOAN sinistä.)

      Poista
    2. Sitä ollaan sitten ajan hermolla niin sanotusti :D . Tsemppiä sinne, sietämään sinistä :)

      Niina

      Poista
    3. Ajan hermolla jo vuodesta 1898...

      Poista
  4. Vanhassa kodissa täytyy varmaan pakostakin omaksua sellainen puolihuoleton asenne, pysyyköhän muuten järjissään kaikkien keskeneräisyyksien ja epätäydellisyyksien ympäröimänä. Ainakin meillä kymmenen vuoden jälkeen löytyy kaikennäköistä paikattavaa ;). Teillä on ihania koristeellisuuksia sisälläkin, meillä lähinnä uuneista löytyy sisällä "koristeet". Sininen väri on jotenkin aika kivan pirtsakka!

    Niina

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä tässä huoneessa ja muissakin kuvissa näkyy hyvä yhdistelmä vanhaa ja uutta. Ainakaan kuvien kautta mua ei yhtään häiritse värierot. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että se kuuluu asiaan tälläisessä kodissa ja on merkki siitä, että kaikkea ei ole "tehovalkaistu" - sellaiseen kun törmää, niin tulee vähän ahdistunut olo, kun kaikki vanha on päällemaalattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä luulen, että vaikutelma tasoittuu, kun saadaan tekstiilejä ja huonekaluja kehiin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Mua pelottaa, että säilytän liian vähän. Haluaisin, että ajan patinaa säilyy.

      Poista
  7. Mun silmään kaikki näyttää tosi kauniilta. Tuo valkoisten väriero ei haittaa ollenkaan.

    VastaaPoista
  8. Hienoja listoja. Minuakin mietityttää erilaiset valkoiset ja miten ne omaan silmään joka päivä katsottavana sopivat, enkä ole asiaa ratkaissut. Tämä on ilmeisesti eteistila, jossa värejä ei jäädä katsomaan pidemmäksi aikaa? Mutta juuri tuota keskeneräisen sietokykyä varmasti omassa rempassa eniten tarvittaisiin, eikä sitä ainakaan vielä kovin hyvin ole. Kai sekin vaatii harjoittelua, kun on tottunut kaupungissa valkoiseen, valkoiseen, valkoiseen ja siistiin pintaan. Silti tykkään vanhasta ja haluan oppia nauttimaan siitä myös kotosalla ihan täysillä, silloinkin kun se ei ole minusta vielä "valmis". Valmistahan vanhassa talossa on ollut vaikkapa jo sata vuotta, sen kun muistaisi... Herätit kovasti ajatuksia tällä postauksella, kiitos.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tämä on keittiö-olohuone, josta on myös oma uloskäynti eteläpuolelle. Meidän varsinainen alkuperäinen puutarha on talon länsipäädyssä. Nyt puutarhaprojektin myötä saatiin itäpääty ja pala etelää käyttöön.

      Poista
    2. Ahaa, se hiukan muuttaa tuota ajattelua. Olikos sulla täällä jossain pohjapiirrustusta olemassa, mistä voisi tiloja ihmetellä?

      Poista
    3. (Jahans, tässä koneella olenkin kirjautuneena eri nimellä, mutta väliäkös tuolla :)

      Poista
    4. Itseasiassa koko pohjapiirrosta ei ole missään. Täytyy miettiä saisinko siitä jonkin version tänne.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!