lauantai 5. lokakuuta 2013

Puutarha

Tässä puutarhakuvia tältä viikolta. Puutarhurit päätyivät kuitenkin istuttamaan pensaat ja puut, kun oli luvassa leudompaa. Aika pikkuruisia pensastaimet ovat, hetken kestää ennen kuin aidat ovat aitoja. Otan vielä muutaman kuvan kuusiaidasta. Ja keväällä varmaan maailma on ihan toisenlainen.


Sain haaveilemani verivaahteran. Se on ihana.


Lehmuksia.


Kirsikoita.


Syreeniaita.



Portti.


Portti ei ole mitenkään oikeaa aikakautta suhteessa taloon. Mutta ajattelin, että se on luontevampi vanhassa, elämää nähneessä  ulkoasussaan, kuin upouusi olisi. Upouusi tai uusvanha tökkäisi silmään. Veikkaan, että tämä kotiutuu maisemaan varsin pian. Vielä pitäisi löytää toinenkin. Ja siis tämä pitää asentaa paikalleen tänä viikonloppuna.


19 kommenttia:

  1. Pyöräilin eilen illalla lasten kanssa ohitse, kauniisti aseteltu taimet, nopeasti ne kasvaa ylös.

    p.s. milloin saan tulla kameran kanssa kylään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koska vaan, jos täällä näkyy elämää.

      Poista
  2. Ei ole kauan, kun näin just tollaisen Tori.fi:ssä! Se vois olla siellä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin on sieltä. Niitä on tainnut olla kolme samantapaista. Ongelma on, että pitää löytää myyjä, joka saa kuljetuksen firman piikkiin, yksityishenkilön kuljetus nostaa hemmetisti hintaa.

      Poista
  3. Kyllä siitä tulee hieno! Kaikki näyttää alkuvaiheessa niin pieneltä ja rääpäleiseltä, mutta onneksi kehittyy vuosien saatossa mahtavaksi vielä :) Verivaahteran huolisin minäkin mielelläni!

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä hienolta, ihanan järjestelmälliseltä ja suunnitellulta. Tuosta on kiva jatkaa keväällä. Mukavaa viikonloppua teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole vanha villiintynyt piha. Mutta kävikin niin päin, että jäin miettimään pitäisikö suvilankin pihaa vähän myllätä. Jos itse vuokrattais joku kaivuri ja vähän siistittäisiin. Tähän asti ollaan tarkoituksella annettu sen olla aika luonnontilassa.

      Poista
  5. Meillä on pihalla VALTAVA verivaahtera.
    Ennen en niistä tykännyt ja ihmettelinkin, miksi ihmiset tuollaisia yleensä edes istuttaa...no kun ostimme tämän talon ja pihalla on vaahtera, olen oppinut siitä tykkäämään ja nyt se on minusta kaunis...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olisi haaveissa myös veritammi, mutta en tiedä onko niitä Suomessa.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää, etenkin tuosta syreeniaidasta tykkään erityisesti! On myös omalla must have -listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on syreenejä ennestäänkin, tämä on siksi luonteva jatko.

      Poista
  7. Hienolta näyttää, ja tuo portti on mahtava! Ei yhtään haittaa vaikka se ei just olekaan samalta aikakaudelta!

    VastaaPoista
  8. Hieno portti, meidän naapurilla on samanlainen. Taitaa olla 50-luvulta?
    Veri- ja hurmevaahterat ovat minusta erityisen kauniita eri vihreän sävyjä vasten, ainoina omanvärisinään vihreiden joukossa.

    Pihastanne tulee tosi hieno!

    t. Undine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se 50-luvulta vaikuttaa. Minusta se on muotokieleltään kyllin neutraali. Eikä yritä uskotella olevansa yli satavuotias.

      Poista
  9. Mun lapsuuden kesäpaikassa, isovanhempien 1920-luvulla rakentamassa talossa Kotkan Katariian kaupunginosassa, on samanlaiset portit,. Vaari asensi ne joskus 1950-luvulla. Kävin taas kesällä nostalgiamatkalla. Siellä ne vielä ovat ihan kunnosa ja maisemaan sopivina. PirjoR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa porttinostalgiaa. Ja Kotka-nostalgiaakin!

      Poista
  10. Verivaahterasta minäkin haaveilen, näyttäisi niin kauniilta lehmusten ja vaahteroiden seassa.
    Portista tykkään, juuri sopivan rouhea :)

    VastaaPoista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!