sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivän aamuna

Meillä on vaihteeksi herätty jo viiden jälkeen. Ei ihme, että iltaisin nukuttaa jo yhdeksän maissa. Isot pojat sytyttivät kumpikin yhteen keittiön uuniin tulen. Yhdessä tehtiin aamupalaa ja käytiin herättämättä pienet sekä mies. Mies sai lapsilta runsaasti ihania itsetehtyjä lahjoja. En tiedä kuinka pitäisi suhtautua kolmeveen korttiin, jossa luki suunnilleen: "iskä tekee aina remonttia, eikä muuta". Pitänee yrittää keskittyä välillä siihen muuhun.

Ollaan tänä aamuna poltettu kynttilöitä ja kuunneltu joululauluja sekä pelattu Afrikan tähteä. Viime vuonna vietimme isänpäivän Utössä. Ulkona tuulee kovaa, yöllä on satanut niin, että uima-allas on piripinnassa. Taivas on tummanharmaa ja valo on kellertävää. Aamurusko oli violetti.

Kuljeskelen ympäri uutta huonetta ja tunnustelen. Vaihdan istumapaikkaa. Otan valokuvia. Siirtelen esineitä. Tänään pitäisi vielä tehdä se loppurykäys. Ainakin jääkaapin verran ja ehkä muutama taulu tai jotain.


Ei olla paljon kynttilöitä polteltu. Ihanaa, että nyt on kynttilöille turvallisia paikkoja.


Toinen uuninsytyttäjä. Tästä kuvasta näkyy se, ettei meidän olohuone kestä kuvaamista ihan joka kuvakulmasta. 


Arkku ei ihan riitä sohvapöydäksi yksinään. Ja nyt aamulla jo todettiin, että keltaisia pöytiä voisi olla kolmaskin. Arkun päällä oli Afrikan tähti, toisella pikkupöydällä pelilaatikko ja minä tietsikan ja kahvin kanssa kolmannella pöydällä.


Tanskasta oleva vihkivesiastia pääsi oven viereen. En raaskinut irroittaa hintalappua, kun se on niin kaunis.


Ei olla jaksettu haravoida kaikkia syksynlehtiä.


Hopeasepän kaapissa on ruokaa ja astioita.


14 kommenttia:

  1. Mukavia kuvia! ..niistäkin kohdista jotka eivät mielestäsi kestä kuvaamista. ;) Ihanat nuo talolyhdyt, olen etsiskellyt meillekin tuollasia!! Täällä pitäisi myös olla remonttitaukoa välillä. Muutama silaus vielä ennen joulua, jospa talo olisi täksi jouluksi ns. kertaalleen valmis. ;) Söpö talo ja ihana blogi. Tsemppiä projekteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Talolyhdyt ovat jo aika vanhat, jostain maalaisromanttisesta nettikaupasta. Laatu ei vastannut odotuksia. Jossain kohtaa niitä oli joka paikassa.

      Poista
  2. UPEA keittiö! Mahtavaa työtä, ja rohkeutta - juuri teidän näköinen eikä mikään kopio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä enemmän meidän näköinen kuin edellinen.

      Poista
    2. Edellinenkin keittiö oli kaunis, mutta tässä on niin paljon enemmän potkua :) Tulee hyvälle tuulelle aina kun kuvat katsoo!

      Poista
    3. Kiitos. Ja koskas me onnistutaan leikkimään yhdessä?

      Poista
  3. Hienolta näyttää! Mun sormet syyhyää päästä tapettiostoksille, mutta tuntuu vieläkin kovin aikaiselta.

    Talolyhtyjä näin just kaverin luona selailemassani Hobby Hallin kuvastossa, olisko ollut kolmen eri kokoisen talon setti. Tosi paljon saman näköisiä, kuin nuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tää tapettihan oli just sellainen aika varhainen ostos ja olin lähinnä ajatellut sitä lastenhuoneeseen tai vierashuoneeseen.

      Poista
  4. Silmiini pisti tuo olohuoneen matto...upea!!

    VastaaPoista
  5. Tykkään kuvista, ihan kaikki nurkat kelpasi :)
    Tuo kommentti isänpäiväkortissa nauratti, sieltä se totuus tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Iltahämärissä leikittiin lasten kanssa hippaa pihalla.

      Poista
  6. Heippa! Uusi lukijasi ilmoittautuu. Käyn näköjään kurkistelemassa jatkuvasti, joten parempi rekisteröityä :). Ihan teidän uusi keittiönne ja tsemppiä remontointiin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva, että liityit lukijaksi!

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!