maanantai 30. joulukuuta 2013

Betonitaso lehdessä

Viimeinen Kodinrakentaja-lehti ikinä ilmestyi ja siinä on meidän betonitasoprojekti. Kuvista huomaa, että keittiö ei ole vielä ihan oikeasti asuttu, se on aika karu. Valitettavasti en voi linkittää lehden nettisivulle, kun niitä ei enää ole.


Mies sai omat "15 minutes of fame":nsa, sillä hän näkyy aika monessa kuvassa. Keittiö näyttää autiolta.


Tällainen arkitila on paljon luontevampaa.


Sähkömies ei ollut vielä saanut kytkettyä kaikkea, kun keittiö kuvattiin.

Joulun aika on nyt mennyt ihan eri tavalla kuin suunniteltiin. Talviklassikon kakkososa osui minulle ja miehelle. Mies kömpi tänään töihin, vaikka oli vielä eilen kuumeessa. Minä olen vielä kotona ja harjoittelen syömistä. Lisäksi mennään lasten kanssa lääkäriin. Ollaan peruttu puurot, joulut ja esikoisen synttärit. Ei kovin kivaa.



6 kommenttia:

  1. Kurjuus, kun sairastelette. :(

    Mutta on kyllä kuitenkin päheä betonitaso ja nuo lamput kuin piste iin päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä olen tosi iloinen kaikista meidän valaisimista. Mulle sisustamisessa valaistus ja verhot ovat vaikeimmat.

      Poista
  2. Paranemisia teille! On ne kyllä hienot tasot, täytyykin hankkia tuo lehti niin pääsemme katselemaan ja lukemaan niistä sitäkin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lehdessä on jonkinlainen teko-ohje.

      Poista
  3. Hei,

    Onpa rouheat betonitasot teillä! Olemme myös tekemässä betonitasoja keittiöömme, ja ihmettelemme erilaisia pintakäsittelymahdollisuuksia. Jos olen ymmärtänyt oikein, käsittelitte tasonne parafiiniöljyllä ja mehiläisvahalla. Oletteko olleet tyytyväisiä pinnoitteeseen? Jääkö tasoon elintarvikkeista tahroja, tai onko pinta kädelle tahmea? Kuinka usein käsittely tarvisee uusia? Mitä muita vaihtoehtoja pohditte pintakäsittelyksi, ja miten päädyitte parafiini-mehiläisvaha-kombinaatioon?

    -Valtteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsiteltiin pellavaöljyllä ja mehiläisvahalla. Ja voi olla, että nyt kokeilisin ensin pelkällä pellavaöljyllä ja katsoisin miten se kestää ja miltä näyttää. Tai vahaa ainakin laitoin liikaa ja se näkyy huokosissa.

      Mä olen entisenä massiivipuutason omistajana tottunut pyyhkäisemään tason heti, jos siinä on jotain (etenkin nestettä ja öljyä). Ei ole mitään tahroja tai jälkiä. Taso on todella vaivaton. Pinta on aika silkkinen kädelle, vaikka osa huokosista on turhan isoja.

      Tasoa on nyt käytetty lokakuusta saakka ja en usko, että ennen kesää tarvitsee tehdä pinnalle mitään. Voi olla, ettei silloinkaan.

      Me luettiin ja googlattiin erilaisia pintakäsittelyvaihtoehtoja, tämä tuntui mahdollisimman luonnolliselta ja hyvältä. Vahaa vaan laitoin liian paksusti. Ekan vahauksen jälkeen pinta oli kaunis, sitten erehdyin vahaamaan uudelleen.

      Otan muutaman kuvan päivänvalossa.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!