keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tapettiajatuksia vaihteeksi

Selasin taas Tapettitalon sivuja ja mietiskelin tapetteja. Seuraavina ovat vuorossa vierashuoneen tapetti ja vierashuoneen sali. Ja sitten meidän makuuhuoneemme. Päätöksiä en ole vielä tehnyt, tässä on ajatuksia.


Tämä on aika varma valinta vierashuoneen saliin. Tapettitalo sanoo nyt, että tämä olisi jonossa. Painos on ollut loppu.


Tämä on potentiaalinen vierashuoneeseen. Ihastuin siihen Wanhan Wallankumouksessa, jossa se näyttää paljon kauniimmalta kuin tässä.



Omaan makkariin haluaisin jotenkin tällaista tummaa tapettia. Enkelistä olen haaveillut jo vuosia, mutta ei ole ollut oikeaa paikkaa.




Tämä on muuten vaan kiva, kummanvärisenä tahansa.




Kolme viimeistä kiinnittivät katseeni tänään, mutten edes muista niitä aiemmilta kerroilta. Eivät ehkä ihan ole mun juttu, mutta laitetaan tänne muistiin.







tiistai 30. heinäkuuta 2013

Betonitasojen oikea puoli

Käänsimme tänään betonitasot. Kuivumisaikaa on vielä kaksi viikkoa. Vähän on meillä vaisu olo molemmilla. Tasoissa on enemmän kuplakuoppia kuin osasimme kuvitella. Sinänsä pinta on ihanan sileä.

Mitä me opimme? Ensimmäiset betonisatsit olivat liian kuivia. Ja vaikka kaikki korostivat meille vibraamisen merkitystä, me emme silti vibranneet kylliksi. No sitten joskus, jos tehdään jotain muuta, ollaan viisaampia.

Tasot ovat oikeasti paljon tummemman harmaita kuin kuvissa. Salama vääristää.




Tämä on se kahdesti tehty, kaikkein kuoppaisin.

Tasot vielä hiotaan ja vahataan. Sitten vasta päästään arvioimaan todellista lopputulosta.

Suvilan maalausoperaatiot

Kuulkaa, jo on aikoihin eletty. Maalasin viikonloppuna suvilalla yhtäkkisesti lasiverannan ikkunoiden ja oven vuorilaudat, istuinpenkin istuimen ja lasiverannan lattian. Kylläpä lasiveranta muuttui. Nyt puuttuu jalkalistat ja taidetaan siirtää keittiöstä yksi kaappi lasiverannalle. Seuraavaksi pitäisi tuunata lasiverannan ja kylppärin välinen välikkö, jossa on ovi portaanaluskomeroon, jossa on lämminvesivaraaja. Sieltä puuttuu seinänpätkä, puukuitulevyä ja tapetti/maali. Sekä muutama lista.


Tässä ikkunan vuorilaudat on jo maalattu kertaalleen. (Ja voin kertoa, että taitaa olla taas liian valkoista.)


Ikkunapenkin pinnassa oli valkoinen läpikuultava Osmocolorin öljyvaha. Jotenkin kasari.


Joten löysin vaaleanharmaan betoluxin jämän. Parani.


Seinän väri on hyvin vaalea kellanvihreä, koska parissa seinässä on suloista lehtitapettia, jonka pohjaväri on samanlainen. Lehtitapetin hopeanväriset kuviot erottuvat vain tietynlaisessa valaistuksessa.


Tässä lattia ennen. Mehän olimme palauttaneet lattiaan alkuperäiset laudat, mutta sitten suvilalla oli yhtenä kevättalvena vesivahinko ja sen jälkeen tehtiin uusi lattia ja se vain jäi maalaamatta.


Ja tällainen siitä sitten tuli... Olin ostanut tällaisen vihreän maalin joskus vuonna miekka ja kilpi. Vihreän koska:
A) seinä on haalean kellanvihreä
B) että muutoin vaalea ympäristö saa lattiasta voimaa
C) ettei eteisen lattia ole vaalea, se likaantuisi helposti
D) vihreä toistaa ikkunan näkymää, keväisiä puunlehtiä


On se. Aika vihreä. Saa nähdä sekoitanko kakkoskerrokseen reilulla kädellä valkoista vai eletäänkö vihreän kanssa. Ensi kerralla sit tiedetään. Nyt maalasin itseni ulko-ovesta ulos ennen kotiinlähtöä.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Asuntomessuilla 2013

Poikettiin miehen kanssa eilen asuntomessuilla ihan ilman lapsia. Yhä peräänkuuluttaisin messuilla sitä, että messujen pitäisi olla paikka, jossa näkisi ja kokisi kaikkea uutta ja ennenkuulumatonta rakentamisen ja sisustuksen saralla. Messuilla kuitenkin tuntuu, että rakentajilla on yhteinen messuvarasto, josta kaikki hakevat samankaltaisia vaaleita keittiöitä, rullakaupalla kunttaa ja nappaavat omat Stalan ulkoroskiskatoksensa.

Me ei olla nyt ajateltu rakentaa (toivottavasti ei tule yllätyksenä), joten katseltiin eniten hanoja, kylpyhuoneita ja saunoja. Kylpyhuoneetkin olivat hyvin samankaltaisia keskenään, mutta saunojen materiaaleissa ja tyylilajeissa oli sentään hajontaa. Saunoja oli kaikenvärisiä mustasta todella vaaleaan puuhun ja kaikkia väriyhdistelmiä siltä väliltä. Kylppäreissä ja saunoissa olen sitä mieltä, että less is more eli en lähtisi yhdistelemään useita värejä ja tekstuureja. Sanoisin, että moni kiva kylppäri oli pilattu sillä, että oli valittu jonnekin poikkeavannäköinen kaakeli; suihkun taakse, saippuahyllykköön tai muualle. Rohkeasti yhtä ja samaa laajempana pintana on merkittävästi tyylikkäämpi. Sama juttu mustien saunojen kanssa. Rohkeasti vaan kokomustaa tai ei ollenkaan.


Kohteessa 1 oli tällaisia puisia ledikoukkuja keittiössä. Aika vekkuli idea.


On hauskaa, että pyörätelineissä on tapahtunut tuotekehitystä. Me tarvittaisiin kotipihalle teline, kun fillareita on enemmän kuin ihmisiä.


Jakkaran muotoilu oli vekkuli.


Vessassa hauska tekstitapetti.


Olen vähän koukussa tällaisiin lautaseiniin, mutta en oikein tiedä sopiiko se meidän kotiin.


Betoninen ruokapöytä.


Muutamassa keittiössä oli tällainen hauska työskentelysyvennys. Ja vaikka keittiö on vaalea, ovet ovat sentään puupintaiset.


Vinon katon alla keskellä huonetta oli suihkukoppi, jonka kolme seinää olivat lasista. Ja unidrain.


Tämä sauna oli kiva leveine vaaleine lautoineen kaikkien väriyhdistelmäsaunojen jälkeen. Seinätkin olisivat voineet olla samaa leveää lautaa. Ja aika pienihän tämä on, kuten lähes kaikki messujen saunat.


Simppelin tyylikäs keittiö.



Tykkäsin tämän kylppärin tunnelmasta. On hauskaa, ettei sitä ole kaakeloitu kattoon saakka. Ikkuna on ihana. Tiilikaakelitkaan eivät ole ihan perussettiä. Ja takanani seisseet ihmiset sanoivat "ihan kuin vankilan suihku, ihan hirvee".


Tässä asunnossa erityistä oli taide.


Harmaata ja oranssia.


Minusta tämä mustikansininen keittiö oli yksi messujen hienoimpia ja persoonallisimpia! String-hylly on aina ihana, sileät ovet, eleetön valkoinen taso. Ei edes sinisyys häirinnyt. Hieno. Tämä on sellainen, jonka takia messuille kannattaa lähteä.


Samassa talossa pennimosaiikkia sekä valkoisena että sinisenä.


Ovelat vessan valaisimet!


Ava-designin sänky ja taas mustikansinistä seinässä ja vastavärimatto.




Kiva kodinhoito/vauvanhoitotila. Mustikansininen seinä ja samanvärinen pennimosaiikki. Kivaa.


Hauska hyllykkö tiskialtaan takana ja peitettävä allas.


Marmorista en välitä, mutta vasen seinä on kiva.


Pesumerkit ovat kiva yksityiskohta.


Tämä oli suosikkitaloni. Voisin muuttaa sinne vaikka heti.


Betonilattia. Kivan niukka, mutta värikäs sisustus.


Korkea olohuone ja paljon valoa.


Ja ihana ruokailutila.


Messujen puhutuin talo, Maja. Ja oli se hieno.


Ihana sisäkatto.


Mustaa, valkoista, puuta ja betonia.


Suloinen maisema oleskelunurkkauksessa.


Pihalla betonipöytä ja kiveys.


Villa Sisussa oli hienoja mustia yksityiskohtia.


Yöpöytä.


Eteisen valaisimet.


En muista oliko tämä keittiö vai kodinhoitotila.


Hauska viemäröinti.


Hieno seinäpinta.


Kiva suihkutilan katto.