maanantai 30. syyskuuta 2013

Blogivierailu

Minulla kävi perjantaina ihka ensimmäinen blogivieras. Emme olleet kumpikaan pukeutuneet oddmollyihin emmekä olleet ymmärtäneet kaunistaa itsejämme arjen käytännöllisistä asuista blogivierailun mukaiselle tasolle. Lisäksi olin varsin ankea emäntä, kun en tarjonnut edes teetä tai kahvia, macaroneista puhumattakaan. Sen sijaan hoputin vierasta ovesta ulos, jotta päästiin lähtemään suvilalle. Ehkä ensi kerralla ymmärrän kuin blogietiketin mukaan pitäisi toimia. Kiitos vierailusta Pömpeli, mukavaa oli!

Suviloinnin jälkeen täällä odotti vihdoin kokonaan maalattu lattia. Vetäisin vähän maalia pussauskopin oveen ja aloin maalata jalkalistoja. Taas kerran vaaleanharmaa on kovin vaaleaa ja jäin vähän suremaan vanhojen listojen kellastuneita maaleja. Mutta ei nekään varmaan ole alunperin olleet keltaisia, vaan ovat kellastuneet ajan kanssa. Päällimmäisen kerroksen alta näkyy monessa paikassa sitä väriä, jota lapsuuden tusseissa kutsuttiin ihonväriseksi. En oikein ymmärrä miten se on ollut jonkun suosikkivärivalinta. Sen alla pilkottaa preussinsinistä ja vielä alemmassa kerroksessa vaaleaa.

Toin suvilalta jotain vanhaa tavaraa ja pyörähdettiin lasten kanssa Tjuda Skolassa silittämässä pupuja ja tekemässä löytöjä. Tässä vielä linkki Villa Inkerin Tjuda Skola -postaukseen.


Viisivee sai Tjuda Skolasta tällaisen laatikon.


Tyhjennettiin kaikki sisältö ja imuroitiin ja putsattiin laatikko.


Alaosan salalokeroon pääsivät sahanterät.


Yläosassa on sekä laatikon mukana tulleita työkaluja että kummitädin syttärilahjatyökalut.


Minä ostin uuteen keittiöön tällaiset ihanat orvokkipurkit. Niitä pitää putsata vielä. Tjudassa oli mieletön määrä oikeasti tosi vanhoja ihania peltipurkkeja. Haikailin kaikenlaisia perhospurkkeja, mutta pihiys iski.


Ostin tällaisen verhoparin. Ajattelin ensin, että teen yhdestä salusiinin olohuoneeseen, kun tarvitaan näkösuojaa, mutta voi olla, että nämä menisivät sittenkin verhoina.


Tässä ikkunan peitelistojen värikerroksia.


Tässä samoin.


Ja uuden ja vanhan värin ero...


Ja ihana ootrattu lauta. Mä olen alkanut tykätä ootrauksestakin!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Suvila syyskuntoon

Olin lasten kanssa suvilalla. Mies vietti perhevapaata viikonloppua kotona ja teki kaikenlaista remppahommia, lähinnä polttopuita ja lattian maalausta.

Suvilalla suljettiin kissanluukut, tyhjennettiin saunalta vedet, kun oltiin ensin saunottu, kerättiin vähän omenoita. Sato oli aika niukka tänä vuonna. Kävin neitihenkilön kanssa metsässä katsomassa kantarellejä. Löydettiin yksi niin pieni, eikä sille yhtään kaveria, että jätettiin se sinne kasvamaan. Oli rento viikonloppu.


Käännettiin pöytä talviasentoon, eli pääty ikkunaan päin. Silloin pöydän ääreen mahtuu juuri koko perhe. Kesäasennossa se on poikittain ja silloin sitä voi tarvittaessa pidentää, jos suvilalla on vieraita. Hamahelmet olivat viikonlopun hitti.


Pöytää kääntäessä pinosin Ikean jakkarat vierekkäin. Eri vuosimallit ovat eri korkuisia ja muutenkin erilaisia. Paksuus ja paino vaihtelevat isosti. Jakkaroita on ostettu aina sitä mukaa, kun joku lapsista on kasvanut jakkaraikään.


Kesän viimeisiä kukkia.


Kaneliomenat olivat ihanan punaisia.


Mustaviinimarjan lehdet syysväreissä.


Tätä olisi tarjolla myös kotona.


Asko myy näin ihania ulkokalusteita! Kovapuukalusto on noin kymmenvuotias. Toisena vuonna lakkasimme öljyämästä sitä ja se on kesät talvet ulkona. Ihana harmaa pinta, koristeet ovat pääosin tämänvuotisia. Ei niitä raaski harjata pois. (Ja muuten kalusto on todella hyvässä kunnossa. Meillä on nimittäin Ikean valkoinen puukalusto, joka on noin kuusivuotias ja se on ollut purettuna sisätiloissa kaikki talvet ja silti se alkaa lahota käsiin. On kyllä laatueroja.)

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ollako vai eikö olla

Mietin kirjoitanko liikennemerkistä vai olenko olevinani muotibloggari. Jos vähän molempia.

Saatiin tänä aamuna se kauan odotettu liikennemerkki. Mutta väärään paikkaan. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Yritän pitäytyä jälkimmäisessä. Nyt se merkki iskettiin reitille, josta oltiin toivottu, että se vähän niin kuin kasvaisi umpeen ja unohtuisi aurata. Nyt kävelyliikenne suorastaan OHJATAAN sinne. Ja taas se puoli, jossa on mopo- ja välillä auto-ongelmiakin, ei saanut mitään merkkiä. No, katsotaan miten kehitys kehittyy.


Ei ole muuten ihan eilisen merkki, mopo on aika nostalginen.


Piha on muotoiltu ja ruoho kylvetty. Nyt ollaan vähän kahden vaiheilla istutetaanko aitakasvit, puut ja pensaat nyt syksyllä vai ehtikö sää liian kylmäksi ja on pakko odottaa kevääseen. Puutarhurit veivät lähes kaikki lippusiimat mukanaa, käytiin ostamassa uusia, pitäisi vaan laittaa ne paikoilleen.

Kuvassa kaukana näkyy Tori.fi:stä löytämäni portti, joka tuli eilen. Kuski tiputti sen juuri oikealle paikalle ja näppäsi vielä valokuvan ja laittoin sen minulle tekstarina töihin.


Tässä tämä muotibloggaus. Nyt kun tuli kylmä, minua ilahduttaa uusi H&M parkani, Pimeen vintin huivilöytö ja viime jouluna joulupukintuoma Dutch Sisters kierrätyslaukkuni.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Normaalia

Olen moneen kertaan miettinyt, että meidän lapsille normaalia on moni sellainen asia, joka ei varmasti kaikille ole edes yleistä tai ainakaan mitenkään keskivertoa.

Me olemme asuneet kerrostalossa, vielä esikoisenkin synnyttyä. Nyt jostain mysteerisestä syystä ystäväpiiri on tainnut keskiluokkaistua, eli kaveripiirissä ei ole monta, jotka asuvat kerrostalossa. Kerrostalot, portaikot ja hissit ovat lapsille eksotiikkaa. Ja se, että tömisevä juoksu tai äänekäs leikki kuuluvat johonkin naapuriin.

Lapset ovat tottuneet elämään ainaisen remontin keskellä. On luonnollista, että vanhemmat virittävät koko ajan jotain ja ennen kaikkea se on normaalia, että jos keksii pyytää isältä vaikkapa jousipyssyä, sellainen tehdään heti. Suvilalla mies teki kahtena kesänä lasten kanssa kasakaupalla puuautoja ja -veneitä.

Kaksi vanhinta osaa jo sytyttää uuneihin tulen ja tietävät myös, että kumpikaan ei saa sitä tehdä, jollei jompi kumpi vanhemmista ole paikalla. Puulämmitystä ei kukaan kyseenalaista. Puun kantaminen, jätteiden lajittelu poltettaviin ja pönttöuuneilla lämmittäminen on ihan normaalia.

Lapsista on ihan normaalia, että huonekalut tulevat kierrätyskeskuksesta, kirppiksiltä ja antiikkiliikkeistä. Ja sit joskus Ikeasta. Huonekaluja tuunataan ja viritetään, lapset maalaavat huonekaluja itse.

Meillä normaalia on että perhe tekee kaikkea yhdessä. Kolmevuotias neitihenkilö levitti kanssani tapettiliisteriä, kun tapetoitiin keittiötä. Meillä rempataan yhdessä, reissataan yhdessä, laitetaan ruokaa yhdessä.

Välillä lapset väsyvät siihen, että iskä ja äiti remppaavat koko ajan. Nyt meillä on hengähdyshetki: olohuone-keittiö on tapetoitu. Nyt vähän maalia, listat, sähköt ja vesi. Ja sitten pääsee SISUSTAMAAN. Ekaa kertaa täällä. Tilasin tänään Hollannista maton. Siitä lisää myöhemmin.


Ihanat värikerrokset paneloinnissa ja vanha muovimatto.


Pussauskoppi.


Keittiön saareke on osoittautunut hyväksi työpöydäksi remontoidessa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Sunnuntain tapetointia


Edellisellä kerralla tapetoitu seinä on kuivuttuaan silinnyt kauniisti.


Nyt on rauhalliset värit.


Oven vieressä paikkapaloja kaksittain. Oven vuorilauta peittää ne ainakin melkein kokonaan.


Käytettiin hetki jotain vanhaa liisterinjämää, mutta sitten keitettiin taas vehnäjauholiisteri, se toimii paremmin. Voin muuten kertoa, että se EI säily viikkoa huoneenlämmössä, Purnukka oli varsinainen Pandora's box, kun mies sen avasi.


Siellä se mies koikkuu katonrajassa. Pussauskopin katolla mahtuu vielä seisomaan.


Eilen jouduttiin aika paljon tapetoimaan ovien ja ikkunoiden ympäristöjä.


Kosteaa tapettia. Nyt on enää kolme pitkää vuotaa ja vähän palapeliä. Yhden illan homma!


Tällaista tehtiin työn lomassa. Linkitän alkuperäisen ohjeen tästä. Se vaati muuntamista metric-järjestelmään ja Suomen kaupan pakkauskoot eivät ihan vastanneet alkuperäisiä. Hyvää äkkimakeaa, mutta luulen, että vaikkapa suolapähkinät olisivat antaneet sille hyvän terän. Valitsin ohjeen nimenomaan alkuperäisen kuvan perusteella, kun se oli niin houkutteleva... Käykää kurkkaamassa.



lauantai 21. syyskuuta 2013

Avautumista

Eli jos et jaksa kuunnella avautumista, lopeta lukeminen tähän.

Mies kävin tänään hakemassa minun FB-kirppikseltä ostamani ovet. Täytyy sanoa, että huutonetin käyttö on vähentynyt elämässäni tori.fin ja FB-kirppisten myötä. Näistä kolmesta kuitenkin välillä tuntuu, että FB-kirppiksiin liittyy eniten mystisiä kuviota kaupankäyntiin. Tänään kaupankäynti sujui periaatteessa hyvin ja luvatusti, mutta jotenkin se silti katkaisi kamelin selän. Tai ehkä se selkä oikeasti katkesi jo viime viikolla.

FB-kirppiksillä usein törmää siihen, että tuotetta myydään jossain muuallakin ja yhtäkkiä joku jonon ulkopuolelta saakin sen. Tai kirppisten säännöt eivät ole yksiselitteiset tai me käyttäjät emme osaa noudattaa sääntöjä. Tai joku vaan laiskuuttaan ei jaksa vastata viesteihin tai toimittaa sovittua tuotetta. (Joo, tiedän, että mullakin on kolme postittamatonta paitaa.) Toisaalta tarpeettomat tavarat vaihtavat omistajaa parhaimmillaan todella nopeasti ja sujuvasti.

Tänään mies meni hakemaan ovia. Puhuttiin ovista ja kävi ilmi, että ovet olivatkin yhä vanhassa purkutuomion saaneessa talossa paikoillaan. Minä en ymmärrä miksi joku myy pelkkiä ovilehtiä ovina, kun ei se pelkkä ovilehti ole yksinään yhtään mitään. Se tarvitsee saranat, kahvan, lukon helat ja karmin! Ihan sama vanhojen ikkunoiden kanssa. Ei ne ruutupokat ole yhtään mitään ilman sitä kaikkea muuta, jotka tekevät siitä ikkunan. En ymmärrä, että joku KEHTAA sanoa, että poltettiin karmit saunan  pesässä.  Jos säästää oven, miksi ei säästäisi karmeja. Jotenkin niin älyttömän vaikeaa käsittää.

Katsoin tänään myös yhtä kotimaista kiinteistönvälitysohjelmaa ja siinä myös nousi tukka pystyyn, kun 40-luvun talon kohdalla puhuttiin, että talo pitää "saneerata" ja ainakin "ikkunat vaihtaa". Vanha talo. Saneeraaminen on minulle synonyymi kipsilevystä, saumanauhoista ja laminaateista sekä tietenkin lasivillasta ja polyuretaanista. Ja miksi hyvät vanhat ikkunat pitää vaihtaa, jos ne pysyvät käyttökuntoisina 10-15 vuoden huoltovälillä?

Minusta alkaa päivä päivältä tulla fanaattisempi vanhojen talojen suojelun kanssa. Minusta vanhoja taloja ei pitäisi luovuttaa ollenkaan ihmisille, jotka eivät ole millään tavalla tutustuneet perinteisiin rakennusmenetelmiin. Minä en missään nimessä pakota ketään restauroimaan tai konservoimaan tai muutenkaan museoimaan. Mutta minun mielestäni taloa pitää kuunnella ja miettiä, että minkä valintojen ansiosta talo on kestänyt jo 50 - 100 - 150 vuotta. Rakenteiden hengittävyydessä ja luonnonmateriaaleissa on taikaa.

Mies sitten irrotti ovia ja karmeja vieraan ihmisen purkutalossa tänään lähes viisi tuntia saadakseen ne ehjinä ja siisteinä mukaansa. Myyjä ei hommaan osallistunut, ei juuri edes auttanut ovien nostelussa. Mies toi kotiin kolme karmillista ovea ja muutaman ovilehden. Me maksettiin tietenkin ovista sovittu summa, mutta se yli kaksinkertaistui, jos miehen työlle laskee tuntihinnan.

Olisiko tässä nyt kaikki. Kiitos ja anteeksi.


Tällainen lasti odotti autossa. Yksi karmeista on aika kostea, muttei laho. Ovi oli rakennuksen ja verannan välissä ja mies sanoi, että pellavarive oli niin märkää, että vettä saattoi puristaa.


Tämä tuli bonuksena kyydissä. Ihana.


Pojan huoneen ovi oli tarroitettu molemmin puolin.


Imatra 1985.


Ovet ovat kauniit.


Kauniit kahvat ja helat, vasemmanpuoleinen ovi oli ainoa (tarroitetun lisäksi), joka vaatii siistimistä. Oviin oli jopa ainakin osaan avaimet.

Seuraavaksi talon ikkunat tulevat myyntiin ja kai sieltä lähtee muutakin. Ensimäistä kertaa tulee mieleen, pitäisikö meidänkin aloittaa... Rakennusosien kerääminen, ostaminen ja myyminen?

Tunnelmallisia keittiöitä

Taas yksi Pinterest-ideakokoelma.


Tiilen ja modernin liitto. Linjakasta, mutta lämmintä. Olisiko lattia epoksia vai betonia?


Ei ehkä minun tyyliäni, mutta lattia on kaunis ja kylmistä väreistä huolimatta yleisilme on (tässä kuvassa) lämmin.


Ihana pitkä pöytä!


Kivat valaisimet ja huomaatteko, yhtäkkiä näen mustikansinistä.


Ihana! Onkohan minulla keltaista liian vähän?


Ihanaa patinaa.


perjantai 20. syyskuuta 2013

Operaatio puutarha, päivä 4

Tässä eilisen saldo. Kun tulin töistä eilen, oli liian hämärää kuvata. Olen kyllä todella iloinen, että otettiin ammattilaiset hommiin. Itsetehtynä homma olisi edennyt tosi hitaasti, oltaisiin varmaan tehty myös turhaa työtä ja koko homma olisi ollut melkoista räpellystä. Kaikki varsinaiset kukkapenkkihommathan jäävät omalle vastuulle joka tapauksessa, puutarhureiden homma on lähinnä maisemoimista, nurmikon perustamista, aitaamista ja isojen puiden istuttamista. Me voidaan sitten itse pipertää aikanaan.

Ammattilaisten vastuu omasta työstä näkyy myös siinä, että olivat siistineet metrin verran myös rajanaapurin puolta.


Vasemmalle jää vähän vanhaa nurmea. Lippusiiman kohdalle tulee tällä puolella kuusiaita. Mustan mullan kohtaan tulee uutta nurmea. Mukulakiveykselle saadaan ruokaryhmä tai joku oleskelualue.


Nämä kaarevat alueiden rajaukset ovat ihania!


Vasempaan reunaan tulee pihatietä. Olisipa sielläkin ollut mukulakiveä, ei ollut. Täytyy miettiä pintamateriaali. Oikealle tulee ruohoa.


Oikean reunan multavalli on kuusiaidan paikka. Piharakennuksen eteen jää mukulakivi ja betoni.


Mukulakiveys ja sisäänkäynti toisesta suunnasta.


Kepin kohdalle tulee puu. Ja lippusiiman kohdalle aitaa.


Piharkennuksen toinen puoli näyttääkin tältä. 


Tästä taitaa tulla meidän ensi joulun joulukuusi, se on vanhan ja uuden puutarhan rajalla. Sen takana oli aiemmin verkkoaita.


Lasiverannan seinustalla on syksy. En millään raaskisi repiä villiviiniä kokonaan pois, vaikka tiedän, ettei se ole talolle hyväksi. Tästä kuvasta tulee mieleen se viimeinen kerta, jolloin kävimme fiilistelemässä talolla purettuamme sen ensimmäisen kaupan tästä kodista. Oli lokakuu kaksi vuotta sitten. Kiersimme taloa ja viipyilimme huoneissa jättämässä hyvästejä.

Puutarhurit pitävät tänään vapaata. Niin mekin lasten kanssa. Mies on töissä.