perjantai 24. tammikuuta 2014

Ikea Bråkig

Nyt ajeltiin lasten kanssa Ikeaan katsomaan Bråkig-sarjaa ihan livenä. Viime synttäreillä meillä loppuivat aikuisten kahvikupit kesken, joten olin etukäteen luvannut itselleni, että voin ostaa puoli tusinaa kuppeja.

Positiivinen yllätys oli, että kahvikuppi on paljon isompi, kuin miltä kuvissa vaikuttaa. 4 dl! Meillä on ollut juhlakuppeina Arabian KoKot ja niitä vaivaa sama asia. Juojan kannalta koko on ihana, mutta kahvinkeittäjä saa olla koko ajan homissa, kun vieraiden kupit ovat isoja.

Suurin yllätys, joka suorastaan sai minut hiljentymään hyllyn ääreen oli se, että kupit ja kulhot olivat kahden pakkauksissa. Pakkauksessa on aina kaksi erilaista kuppia. Espoo Ikeassa oli vain yhdenlaisia kuppipakkauksia ja kahdenlaisia kulhopakkauksia. Olin luullut esittelykuvista, että tuotteista voisi itse valita mix and match -kokonaisuuden.




Mä olisin varmaan ostanut pelkkiä näitä, jos olisin saanut.


Mustavalkoisen kaverina oli lautanen, jossa on harvakseltaan värikkäitä viirejä ja kuppi jossa on värikäs salmiakkikuvio.


Lautanen vielä menee, mutta jotenkin kupin salmiakkikuvio ei oikein ole makuuni.


Tämä on kiva.


Mutta kai kaikkiin tottuu, kun käyttää sumeilematta sekaisin.


Kulhoista pystyin ostamaan vain yhdenlaista pakettia, vaikka toistakin olisi ollut tarjolla.


Ajattelin, että jos näistä ei syödä puuroa, nämä toimivat juhlissa tarjoiluastioina.


Siinä toisessa paketissa olisi ollut tästä se turkoosi versio, mutta en kertakaikkiaan tykännyt sen kaverista. Turkoosin olisin halunnut.

Espoossa siis valikoima oli aika kapea. Näiden lisäksi oli isoja pyöreitä tarjottimia, kahta isoa lautasta ja yhtä pientä kulmikasta tarjotinta. Ja säilytysosastolla rasioita. 

Virallisesti näiden myynti alkaa kuun vaihteessa eli on mahdollista, että valikoima ehtii vielä laajentua.



5 kommenttia:

  1. Valitettavasti valikoima ei tuosta kyllä laajene... Meille taisi tulla kaikkea sitä sohvaa ja naulakkoa myöden ja hyvin ovat alkaneet häviämään. Harmaa tapetti on tosi suosittu ja kaunis. Itse ostin sitä 6 rullaa, kaksi erilaista pakettia niitä pienempiä kulhoja (turkoosi oli se isompi) ja Fyndistä löysin vielä yhden yksittäisen persikan värisen. Lisäksi mukaan tarttui harmaita laatikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en nähnyt tapetteja, tekstiilejä tai kalusteita. Mutta vika voi olla minussa. Astiatkin oli tosi hyvin piilotettu, meinasi jäädä näkemättä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Reilu viikko sitten kävin Tampereen Ikeassa, eikä näitä astioita vieläkään ollut siellä. Ajatella, että jopa hämäläinen Ikeakin on hidas.
    Harmillista, että noita myydään erivärisissä pakkauksissa ja kuppikin voisi olla vähän pienempi esim. 2,5 dl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen melko varma, että luin jostain blogista, että nimenomaan Tampereella oli tosi laaja valikoima. Vielä ihan viime viikolla. Espoossahan noi astiat oli aivan piilossa, meinasivat jäädä näkemättä.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!