sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Saunaideoita

Aina näin kylminä aikoina alkaa mielessä pyöriä, että pitäisikö saunaa kiiruhtaa. Se tulee piharakennukseen. Sinne ei ole vedetty vesijohtoa ja viemäriä. Siellä on pönttöuuni, joka on kuitenkin niin huonossa kunnossa, että sitä ei voine säästää. Mutta hyvä asia on, että koska siellä ON se pönttöuuni, siellä on muuri ja hormi. Siihen saadaan kiuas ja ehkä myös takka. Piharakennuksen päähän mahtuu sauna, jossa mahtunee peseytymään ja ihan kivan kokoinen takkahuone, jossa on ikkuna.

Olen pyöritellyt ajatusta siitä millaisen saunan haluan. Sanoisin, että aika tumma, sellainen sään patinoima harmaa voisi olla ihana. Toki savusaunamaisen tummakin voisi olla kiva.

Takkahuone/pukuhuoneeseen haluaisin punatiililattian vanhoista tiilistä ja sen takan. Ja varmaan aika tummia sävyjä sinnekin.

Kuvat taas Pinterestistä.



Nämä kaksi ensimmäistä ovat eniten sen värisiä, jonkalaista haluaisin. Mutta aidommin patinoituneen näköisenä. Varsinkin ylempi näyttää niin käsitellyltä.



Nämä kaksi tummaakin ovat kyllä ihanat. Valkotukkainen lapsi muistuttaa vähän omaa tytärtäni, mutta ei ole meidän neitihenkilö kuitenkaan.


On tällainen vaaleakin tosi hieno. Leveät laudat ja betonilattia. Mutta pysyykö tällainen kauniina pitkään?


Takkahuoneen lattia voisi olla punatiiltä, mutta ei tällaisella kalanruotoladonnalla. Vanhat tiilet ovat tosi kauniita.


Tässä yksityiskohdat ovat vääriä, mutta värit ja tunnelmat miellyttävät silmää.


 

Kumpikaan näistä takkaideoista ei taida päätyä meidän takkahuoneeseemme, siihen tila on liian pieni, mutta eivätkö olekin hienot? Molemmat! Aivan eri tyylilajit ja silti tykkään molemmista.

10 kommenttia:

  1. Ihan ylimmässä kuvassa mietityttää puhdistaminen. Umpirakenne on jotenkin sen näköinen (vaikka turvallinen onkin), että millä sieltä lauteiden alta saa putsattua pintoja?
    "Dosfamily" kuvassa ei kiukaan edessä ole palosuojausta. Sääli olis, jos noin leveä lankkulattia palais puhki.
    Ihan vaalea taas näyttää jotenkin hmmm, no liian vaalealta. Niinkuin ois joku käyttämätön siisti varastolaatikko. Mun silmään siitä puuttuu sellainen pehmoinen, intiimi tunnelma. Jos kaikki aina kävis ekaks suihkussa ja käyttäis laudeliinoja, pysyis ehkä pidempään vaaleana, tiedä häntä.

    Meillä muuten oli edellisessä kodissamme saunan pukuhuonetiloissa ja käytävässä (rmt) sellaista n. 30x10x2 julkisivutiililaattaa. Hankittiin aikoinaan kierrätyskeskuksesta (käyttämätöntä kylläkin). Se oli jalan alla mukavan "pehmoista". Se ei blokannu kosteutta kummallekaan pinnalle (joten hengitti). Mukavan väristäkin se oli, aitoa poltettua punatiiltä. Sitten kerran putosi iso vaarinkaljapuollo ja särkyi, roiskui ympäriinsä, saatiin sitä kaivattua patinaa.
    Keräilemällä noita tunnelma- ja ideakuvia selvittää ittelleenkin, mitä todellisuudessa tilalta haluaa. Hyvä konsti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenteita en vielä katsellutkaan yhtään. Vaan värejä ja tunnelmia. Mäkin olen aika tarkka siivoamisen helppoudesta ja lapsiturvallisuudesta. Niitä pääsen miettimään vasta myöhemmin, kun oikeasti päästään noin pitkälle. Nyt vaan haaveilen saunan lämmöstä.

      Poista
  2. Voi kai tuollaiseen kiinteään lauderakenteeseen laittaa avattavan tai avattavat lauteiden 'seinät'. Jos se systeemi ei ole ihan lattiaan asti,pääsee ilmakin kiertämään...
    Meillä on 'vähän' vanhaa tiiltä ( kierrätettyä sellaista) ja pidän siitä materiaalina joka päivä vain enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tosiaan vielä rakenteita vielä pohdiskellut. Tavallaanhan tollainen mahdollisimman suljettu rakenne on lapsiperheessä paras ja turvallisin. Mutta sitten se siivousnäkökulma...

      Poista
  3. Varsinkin tuo ensimmäinen sauna on todella ihastuttava konstailemattomuudessaan ja luonnollisessa olemuksessaan. Kauhulla muistan (Onneksi jo vuosien takaista) muotolaude buumia. Valkoinen sauna hieman oudoksuttaa sävyssään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vaalea on vaan ihan vaaleaa puuta, ei sentään valkoinen. Olisi siinäkin varmaan puolensa!

      Mä en oikein tykkää saunassa mistään kikkailuista vaan mahdollisimman suoraviivaisista perusmuodoista.

      Poista
  4. Ihania saunoja ja hieno tuo jälkimmäinen takka! Meille tulee saunaan harmaat seinä- ja kattopaneelit, (Lopen Rakennuspuun Saunakarhetta) ja penkkeinä toteutettavat lankkulauteet vastakkain (nämä käsitellään myös harmaiksi). Saunan porras tulee muurattuna kylppärin puolelle ja oviaukkoon, ja saunan keskilaude peittää koko sauna-alan. Saunaa suunniteltaessa tärkeä kriteeri oli turvallisuus: kiuas tulee saunan perälle niin ettei sen ohi tarvitse kulkea, eikä mistään raosta voi luiskahtaa alas.

    Vielä on suunnittelematta, millainen huoltoaukko keskilauteeseen tehdään, jotta sinne alle pääsee siivoamaan, etenkin kun oviaukon kautta ei voi tehdä mitään (oma lattiakaivo saunassa toki on).

    Mä murehdin ensin sitä, ettei meidän sauna luultavasti valmistu muuttoon mennessä, mutta takka kyllä korvaa aika paljon sitä lämmittelypaikan puutetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän visualisoida tota oviaukkoa, mutten osaa. Kuulostaa tosi kivalta. Aika hauska, että olette päätyneet harmaaseen, kun mäkin jotenkin pitkän ajatuskulun jälkeen löysin sen.

      Istuimethan voisi periaatteessa olla saranoitukantisia, mutta kyllä se lattialle pääsy olisi silti aika hankalaa. Mä luulen, että osa paloista melkein pitäisi olla irtinostettavia, että ne voisi pinota toiselle lauteelle? Kyllä siivousmukavuuskin on tärkeää.

      Kyllä lämmittelypaikka on ihana!

      Poista
  5. Tummat saunat ovat mieleisiä! Mutta tosiaan, ei saa tulla yhtään muovinen, päälleliimattu vaikutelma. Sauna piharakennuksessa on kyllä yhden sortin ikihaave, oikeaan saunaidylliin kuuluu minulla se saunamatka pihan poikki.

    Äidin kasvarissa oli vanhoista tiilistä tehty lattia, aivan ihana! Sitten tuli Tapani ja myrskäytti koko kasvarin tuhannen tuhanneksi sirpaleeksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä taisitkin kertoa lattiasta kun nähtiin. Myrskyt ovat tylyjä!

      Mä olen ajatellut koko ajan, että saunasta tulee puulämmitteinen. Mutta eilen pakkasella mietin kuinka kätevää olisi, jos näin pakkasella voisi täällä sisällä kotona painaa nappia ja puolen tunnin päästä sähkösauna olisi lämmin. Voi mikä mukavuus. Eilen illalla oli NIIN kylmä ja sitten olisi pitänyt kädet kontassa juosta piharakennuksessa lämmittämässä saunaa. Tässä on niin monta lämmitettävää uunia, ettei ainakaan minkään idyllin takia tarvitse puukiuasta.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!