perjantai 14. helmikuuta 2014

Varistyttö

Olen varmaan ennenkin sanoa, että nykyään tulee luettua aika vähän. Tai kun innostun, saattaa mennä monta kirjaa lyhyessä ajassa, mutta sitten saattaa tulla kuukausien tauko. Ennen luin koko ajan ja tosi paljon. Nyt kun luen vähän, on tosi paljon merkitystä sillä, kuinka kirja alkaa, että siihen tempautuu mukaan riittävästi.

Vähän salainen paheeni on dekkareiden ja jännäreiden välimuoto, sellainen tirkistelyjännitys, jossa ihmisille tapahtuu ihan kammottavia asioita. Olen tykännyt Stieg Larssonista, Lars Kepleristä  (paitsi en siitä ensimmäisestä, Hypnotisoijasta) sekä amerikkalaisen Jilliane Hoffmanin esikoisesta Retributionista (seuraavat kirjat olivat valitettavasti lähinnä ensimmäisen kirjan sisällön versioita, eivätkä tuoneet mitään uutta).

Olin lukenut paljon ennakkopöhinää Varistytöstä ja pyysin ystävältäni ennakkokappaleen luettavaksi. Kirja oli juuri niin hyytävä ja ahdistava kuin pelkäsinkin, mutta ei onneksi sortunut todella yksityiskohtaiseen kuvailuun kauheuksista, suuri osa kauhusta kuitenkin jäi lukijan oman mielikuvituksen varaan. Kirja oli todella nopealukuinen ja se oli trilogian ykkösosa ja sai ainakin minut odottamaan seuraavia osia. Täytyy sanoa, että kyllä ruotsalaiset osaavat, heillä on nyt tällä hetkellä monta dekkaritehdasta, joista syntyy samankaltaista sisältöä. Kyllä minä ainakin tunnistin tässä sukulaisuutta Nukkumattiin ja vähän ehkä joihinkin Liza Marklundeihinkin.

Suosittelen kirjaa, mutta varoitan samalla, että kirjan raakuudet kohdistuvat paljolti lapsiin ja onnellisia loppuja ei ole. Eli omalla vastuulla.

Täällä on Varistytöstä kirjatraileri.





Takakannessa luki, että kirja tulee myyntiin maaliskuussa.

2 kommenttia:

  1. Mä painoin ensin tuon nimen mieleen, kun luettelit, mistä muista ruotsalaisista kirjailijoista oot tykännyt, mutta kun päästiin ahdistavuus-lapsi-eionnellisialoppuja-osioon, niin pyyhin nimen mielestäni. Jotain vähemmän ahdistavaa ja koskettavaa mulle kiitos! Nykyään ollaan miehen kanssa huonoja katsomaan sellaisia rikossarjan jaksojakaan, joissa lapsille tapahtuu jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne. Mutta silti katson. Ja sitten kyttään ihmisiä elävässä elämässä, ettei vaan kukaan ole se odottamaton pahis. Kun kaiken järjen mukaan omaan tuttavapiiriinkin pitää mahtua pahojakin ihmisiä. Vaikka siltä ei tunnu, enkä sitä haluaisi.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!