keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Se tästä joulusta

Nyt suunnataan uuteen vuoteen. Jos ei oltaisi oltu kipeitä, joulukuusi olisi varmaan lähtenyt aiemminkin. Riisuttiin koristeet tänä aamuna ja nyt katsotaan tuleeko siitä kanien ilo. Tässä vielä muutama joulukuva. Yleensä olen aina kuvannut pakettejani, paketoiminen on minusta niin kivaa. Nyt sekin jäi. Kuusen alta minulla on muutama hätäkuva.

Neljävee neitihenkilö on ollut tyytymätön joulupukkiin ja osaan saamistaan lahjoja. Ensimmäinen kerta, että kukaan meidän lapsista on niin selkeästi ilmaissut tyytymättömyyttään. Me aiotaan palauttaa osa lahjoista, koska ei niillä tee mitään, kun neiti ei halua avata pakkauksia ollenkaan. Ei olla IKINÄ ennen palautettu joululahjoja. Ihan hämmentävä tilanne.


Hurja lahjapaljous kuusihenkisessä perheessä. Pehmeitä paketteja oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. 


Kaikki lapset saivat kuulokkeet (paitsi esikoinen, jolla oli jo) ja niitä käytettiin kaksi päivää lahjoista eniten.


En tainnut muistaa piparkakkutalkoiden jälkeen kuvata valmista piparitaloa ollenkaan. Se varmaan syödään uuden vuoden kunniaksi.


Eilen laski lämpötila -18 asteesta  lähelle nollaa. Oli siis lumiukkokeli.


Keittiön kohdalta falskaa lämpö vintille sen verran, että räystääseen ilmestyy jääpuikkoja.


Pihatie.



Nämä kuvat kertovat aika hyvin sen, että meidän kuusessa oli vähän kaikkea.


Mailegin lippusiima on yksi lempikoristeista ja sen paikka on keittiön ikkunassa.


Tällaisen koristenauhan olen joskus kauan sitten rakentanut, se on ollut edellisessä kodissa ikkunassa.


Tästä alkaa seuraava operaatio. Sekä meidän makkariin että eteiseen pitää synnyttää komerorivi. Nämä kauniit peiliovet ovat Tjuda Skolasta. Tarvitsemme muutaman uuden salvan.

4 kommenttia:

  1. Kaunis joulu teillä on ollut. Minäkin jännäsin tänä vuonna, ovatko kaikki lapset tyytyväisiä lahjoihin ja niiden määrään. Onneksi olivat (tai eivät sanoneen ääneen). Lahjojen palautus onkin uusi juttu!
    Mukavaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole koskaan tullut palauttaminen mieleen, mutta tää on nyt kahden kuuluisan lelukaupan muovikrääsää ja meidän itsemme ostamaa pääosin, eli iloisesti palautan. Asiat olivat osaksi neidin listalta tai vastaavia. Veikkaan, että isoveljet ovat puhtaaksikirjoittaessaan kannustaneet neitiä toivomaan myös asioita, joita se ei ole oikeasti halunnut. Ja tavallaan ilahduttaa, että nimenomaan muovikrääsä ei kelpaa.

      Mukavaa vuodenvaihdetta sinnekin.

      Poista
  2. Minä en ymmärrä tuota joululahjojen palauttamista. Siitä oli Hesarissakin juttu, että nyt lahjoja palautetaanennätysmäärä. Siis mihin palautetaan? Otatteko te yhteyttä lahjan antajaan ja pyydätte kuittia ja viette tavaran takaisin kauppaan? Vsi palautatte sille antajalle? Vai ovatko ne kaikki kelvottomat lahjat teidän oman perheen hankkimia?

    Kauheasti kysymyksiä, anteeksi! Mutta kun minä ihan oikeasti olen tätä ihmetellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kuinka noloa. Itsekin olen aina suhtautunut palauttamiseen kielteisesti ja suhtsudun yhä. Palautettavista tavaroista kolme on meidän ostamia, neljäs samasta kaupasta. Uskon että se vaihtuu ilman kuittiakin. Mun tekee pahaa koskemattomien lahjojen kasa. Mielelläni vien pois. Saakoon tyttö jotain mieluisaa tilalle. Jos ei halua mitään, otetaan lahjakortti ja hyödynnetään myöhemmin.

      Meillä on kuitit omista ostoksista.

      Tämä joulu kertoi siitä, että lasten jouluilo tulee lopulta yksinkertaisista asioista, ei krääsästä. Meidän olisi aikuisina tänäkin jouluna pitänyt enemmän luottaa omaan makuumme neitihenkilön lahjaostoksissa eikä yrittää seurata lapsen listaa. Suosikkilahjoja ovat ne kuulokkeet ja punahilkkalautanen sekä uusi pyjama. Perussettiä.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!