tiistai 3. maaliskuuta 2015

Eteinen ennen ja jälkeen

Eteinen ei ole vielä valmis, mutta sinne suuntaan menossa. Lasten vaatteet ovat jo kaapeissa. Tässä näitä vaiheita.


Ensin meillä oli monta naulakkoa. Turkoosi kaappi tuli talon mukana. Maalasin valkoiset osat ja sisäpuolen. Ja laitoin sisäpuolelle tapettia.


Kenkätelineet olivat väliaikaisviritys.


Sitten tuli koulunaulakko. Lattia oli pintakäsittelemätön ja todella pinttynyt.


Todellinen arkikuva.


Tässä entisen keittiön ja eteisen välinen ovi on suljettu. Ja mies on alkanut purkaa ulko-ovenvierusseinää.


Lasketun katon yläpuolelta paljastui kaunis katto ja legendaariset sähköt. Oven ympärillä olikin edellisen oven karmi saranoineen, vain ovi puuttui.


Ovet löytyivät naapurista.


Lattia nostettiin, lahot kohdat korjattiin, purujen kunto arvioitiin käyttökelpoiseksi ja lattia laskettiin takaisin.


Lattia on taas paikoillaan.


Lattia muuttui harmaaksi.


Tässä tilanteessa ollaan nyt. Oven listoitus puuttuu, selkäni takana olevaan seinään ei ole koskettu ja vasemmalla olevalta seinältä puuttuu vielä tapettia. Samoin vanhan tuulikaapin hirsiseinäpätkän ulkoasu on ratkaisematta. Kaappien kiiloille pitäisi tehdä jotain. Lisäksi pari Leeaa pitäisi vaihtaa ja muutama lista ja yksi salpa lisätä.



Ja tietenkin sähköt voisivat olla muutakin kuin jatkojohtoa... 

Mutta homma etenee.

16 kommenttia:

  1. Mahtavaa katsoa noita ennen ja jälkeen kuvia,kaunista! Pitääkin lähteä omaan kuva-arkistoon surffailemaan. Tulee aina niin tyytyväinen olo kun katselee mistä lähtökohdasta on alkanut ja miten pitkälle on päässyt etenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, ettei olla tehty oikein mitään, mutta kuvia katsomalla saa realiteetit kohdilleen.

      Poista
  2. Hieno muutos! Hitaasti hyvä tulee. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keskenhän sekin on vielä, mutta suunta on aiempaa parempi.

      Poista
  3. Hyvää tuppaa tulemaan! Onpa onni, että teillä on noin iso eteinen, kun teitä on sellainen lauma. Meidän eteisestä on napattu puolikas vessalle, mikä tekee eteisestä ahtaan ja aivan liian pienen jopa kahden ihmisen tarpeisiin. En tajua, millä perusteella se vessa on pitänyt rakentaa juuri tuohon, kun tilaa olisi ollut kaikkialla muualla paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen lapsi sai oman komeron, ovat sitten itse vastuussa sisällöstä...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Ja oikeasti jämätapateilla lähdettiin. Tilasin sitten lintutapettia kolme rullaa lisää.

      Poista
  5. Ihanan paljon säilytystilaa uudessa eteisessä! Mahtuu takki poikineen noihin kaappeihin. Yläosan hirsiseinäpätkän ottaisin hirrelle ja jättäisin sellaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin, että jos sen hirsipätkän saisi pinkopahvitettua u-muotoisesti ja tapetoisi linnuilla. Tai yhdellä kolmannella tapetilla...

      Poista
  6. Hyvältä näyttää!

    Meillä olohuoneen sähköt ovat tulleet jo kolme vuotta kahdesta jatkojohdosta, itse huoneessa ei ole ainoatakaan pistorasiaa... Kaikkeen tottuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt jatkojohdossa isojen poikien huoneet, eteinen ja meidän tuleva makkari... Lasiverannalla ei ole ollenkaan valoa, ulkovalo ei toimi ja pikkuvessassa joka seisoo keskeneräisenä ei ole sähköä tai valoa.

      Poista
  7. Siinä pientä kättenpuhdetta! Ihana että päätitte ottaa esille tuon vanhan katon korkeuksineen :) Pieniä valinnanvaikeuksia vielä kuulostaisi olevan mutta kaunis siitä tulee!! Meilläkin samoihin ikiin oleva talo :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on lähes kaikissa huoneissa laskettu katto (ja lastulevyseinät ja lattia) ja niitä availemme huone kerrallaan. Nyt teemme hommia pääsääntöisesti omin voimin, joten hitaasti, hitaasti edistyy.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!