keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kaninomistajuus kriisissä

Pääsiäisenä oli erityisen vaikeaa olla kaninomistaja. Kanit ovat suloisia ja mukavia, niitä on kiva hoitaa ja rapsutella. Ne aika uskollisesti tulevat heti kiehnäämään jalkoihin, kun niille menee viemään ruokaa.

Ensimmäinen kaninomistajuuskriisi tuli maaliskuun alkupuolella, kun kanilassa alkoi kevät ja yhtäkkiä kanit alkoivat jahdata toisiaan. Veljeskolmikolla alkoi ihan selkeästi valtataistelu. Kanit osoittavat ylemmyyttään alistamalla toisia uroksia astumalla. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että Kasper (mustavalkoinen) jäi ihan alakynteen ja kiljui! Ja kanithan ovat lähtökohtaisesti äänettömiä.

Soittelin silloin ekalla kerralla eläinlääkärille, kyselin kasvattajalta ja hankin vertaistukea kanipalstalta. Päädyimme tekemään kevyen tilaa jakavan aidan piha-aitaukseen. Aita rauhoitti tilanteen ja kanit kaatoivat sen lopulta itse ja tulivat taas toimeen keskenään.

Nyt kun ajoimme suvilalle kanit olivat matkahäkeissä 2+1 ja joutuivat sitten vielä olemaan häkissä aamupäivän, kun mies rakensi uutta häkkiä. No, sitten kun häkki oli valmis alkoikin varsinainen ajojahti ja nylkytys ja lopulta meiädn oli pakko ottaa Kasper pois häkistä. Mutta sekään ei auttanut sillä Joonatan (ruskea) jahtasi myös Jesperiä (mustaa). Kokeilimme myös jahdattuja keskenään, mutta silloin Jesper jahtasi Kasperia. Joten toisen yön kanit olivat Joonatan aitauksessa, Jesper isommassa kuljetushäkissä aitauksessa ja Kasper meidän kanssa sisällä, eteisessä. Annoimme sen jaloitella eteisessä ja kylppärissä, mutta yön se oli häkissä. Seuraavana päivänä yritimme vielä muutamaan kertaan saada kaneja häkkiin yhtäaikaa, mutta ajojahti ja astuminen menivät niin rajuiksi, että Kasper kirkui ja Joonatan murahteli, meidän oli pakko erottaa kanit. Kasper oli mieluummin meidän ihmisten kanssa pihalla vapaana ja sylissäkin ihan suosiolla.

Nyt kotona kanit ovat taas isossa aitauksessa, mutta siellä on väliaita ja Kasperilla oma koppi. Yritän varata koko kolmikolle kastraatioajat heti kun vain saan. Mutta koko ajan huolettaa, että jos sekään ei enää auta. Kasper parka on nyt ihan ressukka ja pelkää isoveljiä kovasti. Täytyy sanoa, että tällaista sovittelijan ja kasvattajan roolia en osannut joutuvani omaksumaan näin isosti, kun lemmikkinä on kaneja.


Joonatan suvilan kylppärissä.


Joonatan ja Kasper


Jesper


Joonatan yksin uudessa ulkohäkissä.

5 kommenttia:

  1. Huhhei kuulostaapa aikamoiselta rallilta. Toivottavasti tilanne tasoittuu pian. Meilläkin on aivan ihana pupu, mutta juuri tällähetkellä mietin miten pieni otus voi haista pahalta. Ei auta kun kihveliin tarttua ja putsata häkki. Taas kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kotona (ja aita välissä) tilanne on rauhallisempi.

      Poista
  2. Uroskanien kanssa on semmoista :/ Vaikka isommat rodut on leppoisempia tässä(kin) suhteessa, urokset voi kyllä tapellessaan satuttaa toisiaan pahastikin, jopa tappaa. Toivottavasti se kastrointi auttaa! Kastrointi/sterilointi voi muuten auttaa myös hajuongelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään, että pienin jää pelokkaaksi, vaikka ne kastroidaan. Jonotusaika on pitkä, elämme välitilaelämää.

      Poista
  3. Eläinten aiheuttama huoli on kyllä pahanlaatuista, ne kun eivät osaa ihmistä neuvoa, miten kannattaisi missäkin asiassa toimia. Täällä on aikamoista selvittelyä kissojen kesken, joskus helpompaa ja joskus tosi raskasta, kun ei jaksaisi. Toivottavasti pojat oppivat olemaan siivosti. Eikö siellä ole lähellä mitään muuta eläinlääkäriä?

    VastaaPoista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!