perjantai 11. marraskuuta 2016

Lunta!

Ollaan asuttu tässä kodissa kohta VIISI vuotta. Mihin se aika on livahtanut? Remontti piti saada tehtyä 5 vuodessa. Kyllä nyt sanon, että kuusi taitaa mennä. Meillä on kaksi keskeneräistä tilaa, joiden loppuunrutistamisessa ei mene kauaa. Sen lisäksi meillä on yksi iso huone ja yksi pieni huone ja iso kylppäri. Siinä on sisäpuoli. (Listat ja sähköt tietenkin.)

Ulkopuolesta on osa maalamatta, sitten vielä katto ja rännit. Sitten ollaan aika hyvässä mallissa.

Mutta siis piti kirjoittaa lumesta. Koko sinä aikana kun ollaan asuttu täällä ei ole ollut kunnon talvea. Ekana talvena oli lunta, mutta silloin muutettiin helmikuun lopussa eli melkein kevätpuolella. Sittemmin talvet ovat olleet enemmän tai vähemmän mustia. Mutta nyt on lunta! Ja juuri sopiva pikkupakkanen koko ajan, eli -5 asteen molemmin puolin. Ihanaa! Kaksi lapsista käyttää huopatöppösiä koko ajan, niille on ihan täydellinen keli. Koiranpoika ei vieroksu lunta, vaan nauttii peuhaamisesta ja puputkin ulkoilevat lähes koko ajan sisätilassa notkumisen sijaan.










1 kommentti:

  1. Oikeat talvet katosivat myös täältä silloin, kun me muutimme tänne. Vielä 2010 kevättalvella täällä oli metri lunta, kun kävimme näytössä. Sen jälkeen talvet ovat olleet ihan kamalia. En tajua. Itä-Suomessa pitäisi olla Siperia, niinkuin on ollut aina ennenkin.

    VastaaPoista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!