maanantai 7. marraskuuta 2016

Omenatarha

Mainostan vielä tätä ihanuutta. Omistamme siis muutaman omenatarhaosakkeen. Tarhan omistaja hoitaa ja kasvattaa omenat, me saamme käydä korjaamassa sadon. Myös kasvukaudella on tapahtumia omenatarhalla. Ihanaa, helppoa, vaivatonta ja syksyllä makoisia omenia. Meillä on vieläkin kasa syömäomenoita jäljellä, vaikka ollaan mehustettu ja hillottu ja leivottu ja ihan vain syöty.

Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan aitoa hehkutusta. Yritin ehdottaa paikalliselle maissitarhalle samaa toimintamallia. Tänä vuonna en ehtinyt hakea kuin kerran maissia ennen kuin satokausi jo oli ohi.

Tästä pääset tutustumaan omenatarhaosakkeisiin.





2 kommenttia:

  1. Meillä on ollut alusta saakka omenaosuudet tuolla ja voin vain suositella! Mahtavan hyviä omenoita ja ihanat ihmiset tekemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen liittyy mukavaa yhteisöllisyyttä ja kun itse poimii, saa (valheellisen) tunteen, että on tehnyt jotain omenasadon hyväksi.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!