maanantai 15. toukokuuta 2017

Tårget, Turku

Käyn Turussa aika usein ja luulin kiertäneeni lähes kaikki joen rannassa sijaitsevat ravintolat. Viikonloppuna minulle valkeni, että Tårgetissa en ole koskaan käynyt. Se oli ihan älyttömän kiva sisältä, ihan minun tyyliäni! Katsokaa kuvat ja inspiroitukaa.

Minä inspiroiduin eniten pintamateriaaleista, rouheudesta. Ja jostain syystä Turussa oli useammassa paikassa kristallilasit tai kristallinnäköiset puristelasit. Yhtäkkiä ne näyttää kivoilta.


 

 

 

 

 

 

 



sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Knit'n'tag Turku 2017

Olin viikonloppuna Turussa, siellä oli myös alueen käsityöläisten Knit'n'tag-tapahtuma, jossa oli kiinnitetty neulegraffiteja Aurojoen rannan puihin.

 
 

 

 

 



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Uudet perheenjäsenet

Kanaloimistauko jäi alle puoleen vuoteen ja kanalassa asustaa maatiaisparvi. Neljä kanaa on piikkiön kantaa olevia maatiaisia ja mustin kana on sekuli. Ihania tyttöjä. Alkoivat munia jo toisena päivänä.









torstai 20. huhtikuuta 2017

Pyöriteltiin huonejärjestystä

Vietimme lähes perinteisesti pääsiäisen suvilalla. Siellä leijaili lunta useaan kertaan, oli todella kylmää.  Juuri ennen kotiinlähtöä intouduimme vaihtamaan huoneita. Me olemme miehen kanssa nukkuneet yläkerrassa isossa makkarissa (koska nukuttiin tosi pitkään koko perhe samassa huoneessa ja me jäimme sinne, kun lapset vihdoin siirtyivät omaan huoneeseen) ja lapset kerrossängyissä pikkuhuoneessa. Lapset leikkivät omassa huoneessaan aika paljon, joten todettiin, että ehkä on parempi vaihtaa päittäin. Isoin siirrettävä asia oli meidän parisänky, joka oli pakko taas kerran purkaa siirtoa varten. Sänky on Ikean Oslo, jonka olen hankkinut joskus viime vuosituhannen lopussa. Se oli välillä yksillä kavereillakin ja sitten ostin sen takaisin. Muuten se on hyvä, mutta se ei meinaa enää kestää purkamista ja kokoamista.

Suvilallahan me ei juuri olla koordinoitu mitään sisustuksia, vaan siellä on satunnainen kokoelma satunnaista tavaraa.


Isot nukkuvat yhä kerrossängyissä. Pienet majoittuivat huoneen reunaan, joka on ennen ollut ullakkokomeroa, mutta avasimme sen remontin yhteydessä. (Listat ovat olleet jo vuosia puoliksi asennetut ja maalaamatta.) Oranssi-musta matto on ollut minun huoneessani lapsena, välillä minun mummolassani ja nyt suvilalla. Keskellä kuvaa on antiikkinen pelipöytä, joka on päällystetty vihreällä veralla.


Etuoikealle teimme sohvan yhdestä ylimääräisestä sängystä. Siinä voi tarvittaessa yöpyä joku kaveri.


Tapetti on Designers Guildia. Pohjaväri on mudanharmaa ja kukat oransseja. Tykkään tapetista yhä.


Kaksi sänkyä mahtuivat reunaan juuri ja juuri. Lupasin lapsille vielä verhot tuohon eteen.


Sohva.


Tämä on aikuisten makkari. Tapetti on aitoa 30-lukua. Se on ainoa huone, jossa emme ole koskeneet tapettiin. 


Sängyn mahtuminen teki tiukkaa, jäimme ilman yöpöytiä. Huoneessa oli aiemmin 140 cm leveä sänky.


Keltainen lipasto on päältä ootrattu ja se on tullut suvilan mukana.


Tuntuu, että huoneessa kaikki värit ovat auringon tasaisesti haalistamia.


Miehen yöpöytä pääsi peilin alle. Sen päällä on lapseni kummitädin tekemä aakkosristipistotaulu. Oranssi-kukalliset tuolit ovat olleet vanhempieni häälahja, oikeasti noin 100-vuotiaat ja minä päällystin ja maalasin ne tuollaisiksi 90-luvulla huonekalujen entisöintikurssilla.


Rauha.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Uusi työpöytä


Vaihdettiin ystävän kanssa tavaroita. Sain seisomakorkuiseksi työpödäkseni tällaisen kirjapainokastikaapin. Se on ihanan rähjäinen ja hieno! Ei ihan perussettiä.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Työhuone alkaa valmistua

Ollaan tapetoitu, maalattu listat ja tänään aloitettiin operaatio kirjahyllyt. Kirjojen järjestämiseen menee vielä aikaa.

Huoneessa on hyvä väri ja hyvä tunnelma.








lauantai 14. tammikuuta 2017

Junibacken

Olemme käyneet perheenä Junibackenilla Tukholmassa varmaan kolme-neljä kertaa. Vaikka isoin lapsi on jo 11, kaikki viihtyivät siellä tosi hyvin. Kukaan ei enää pelännyt satujunassa. Ja lapset jaksoivat leikkiä piilosta Pepin kotona tosi pitkään.

Minulla on uudehko kännykkä ja täytyy kyllä sanoa, että kuvanlaatu on loistava. Olen nyt ottanut blogin kaikkien viimeisten postausten kuvat kännykällä. Valo riitti ihan mainiosti myös satujunan hämärissä. Täytyy sanoa, että tällaiselle vanhan talon asukkaalle ja romunkerääjälle Junibacken on ihana kohde. Myös ihan aikuisseurassa. Suurin osa meistä on varttunut Astrid Lindgrenin tarinoiden parissa.





Näistä ensimmäisestä en ole ihan varma olivatko kaikki samasta talosta. Ainakin osa Viirulta ja Pesoselta.


Marikki katolla.


Pidot Vaahteramäessä ja Iida lipputangossa.


Eemelin verstashuone


Siellä lentää maailman paras Kattokassinen


Maailman parhaan kukkomaalarin kodissa


Korpun ja Joonatanin kotona palaa


Korppu ja Joonatan Nagnijalassa


Huvikumpu


Huvikummun keittiössä


Huvikummun yläkerrasta voi tulla liukumäkeä alas.