lauantai 22. syyskuuta 2012

Mies talon alla

Nyt meillä on taas tekemisvaihde päällä, ne taitavat mennä kolmen viikon sykleissä. Välillä saadaan puserrettua projekteja iso loikka eteenpäin ja sitten taas on hiljaista. Tämän aamun mies aloitti talon alla.

Lastenhuoneesta koko vanha lattialaudoitus on poissa ja kannettu varastoon (siis kun sitä ei ole riittävästi koko lattiaan - jää paikkavaraksi muualle taloon). Tänä aamuna mies alkoi purujen pöyhimisen. Se on juuri niin hyväkuntoista ja kuivaa kuin on koko ajan vaikuttanut, joten mies päätyi siihen, että menee tarkistamaan lattian kunnon alhaalta päin ja jos siellä on jotain kummaa, sitten aletaan purkamaan. Muussa tapauksessa rakennetaan uusi lattia ja jatketaan siitä.

Minä kävin eilen kahdessa puutavaraliikkeessa pyytämässä tarjoukset lattialaudoista, puukuitulevyistä, pinkopahvista, väliseinän rakennusmateriaalista ja raakalaudasta. Saatiin mukavaa palvelua kummassakin paikassa. Ja taidamme kallistua 145 mm leveän lattialankun puoleen 95 mm leveän sijaan, vaikka se on vähän kalliimpaa. Se on myös asennusvalmista, kun taas ulkovarastotavara vaatii sen pari viikkoa, että sen voi asentaa.

Olemme ajatelleet laittaa ulkoseiniin, sisäpuolelle lisäeristeeksi puukuitulevyt. Illalla pähkäilimme olisiko 12 mm huokoleijona riittävä vai 22 mm. Päädyttiin jälkimmäiseen, niin ei tarvitse arpoa jälkikäteen, miksei laitettu paksumpaa. Jos jollain on kokemuksia, nyt ehtii antaa palautteet ja vinkit, tilausta ei ole vielä vahvistettu...





Kuten näkyy, lattia on hyvässä kunnossa lastenhuoneen alta.




Nurkasta löytyi tällainen yksi hirrenpaikkaus, joka ei ole vanhaan taloon sopiva eli koloon lasivillaa ja lauta päälle. Siellä oli kosteaa, mies repi paikan pois saman tien. Käydään se sitten jossain kohtaa paikkaamassa ihan puutavaralla.


Yli satavuotiasta lattiaa! Miksi pitäisi purkaa, kun joku on aikanaan sen hyvin tehnyt. Rossipohjan alalaudoituksen päällä on tervapaperi ja noin 30-40 cm purua. Puru on ihan vähän painunut, pinnalle saatetaan laittaa viiden sentin lisäkerros, sitten tuulensuojapaperi ylös seinille saakka ja lattia.


Maisema talon alta, joka muistuttaa, että kellonsiirtojen ja renkaanvaihdon kanssa samoihin aikoihin on kissanluukkujen sulkemisaika. Ja ikkunatkin pitäisi paperoida. No siinä meillä ei ole kovin iso urakka, kun ehdimme irroittaa silikonit vasta muutamasta ikkunasta.


Keittiön lattian alla olikin sitten toisenlaista. Hirressä näkyy ihan selkeästi joku sieni.


Samaten lattialaudoituksessa. Lattian alla oli keittiön kohdalla merkittävästi enemmän eloperäistä maa-ainesta. Ja tyhjiä kaljapulloja. Ja kasetti ja leluja ja muoviastioita... Keittiön lattia tulee vaatimaan enemmän töitä ja todennäköisesti eloperäisen maa-aineksen poistoa.


Kaunis sieni(?)koriste.




Tällaisen kauniin lasipullon mies toi minulle lattian alta tuliaisiksi.



Loppuun pääsevät gladiolukseni. Sain keväällä tupaantuliaislahjaksi ihanan paketillisen valkoisten kukkien sipuleja. Ne eivät päässeet tänä kesänä kukkimiseen saakka näitä gladioluksia lukuunottamatta, jotka ovat kukassa nyt! Kiitos lahjan antajalle!












8 kommenttia:

  1. Hyvä että on taas draivi päällä!

    VastaaPoista
  2. Me laitoimme seinään sen ohuemman huokolevyn. Syynä se, että se imitoi paremmin pinkopahvia asettuessaan paremmin hirsiseinien mutkia vasten. Meillä osa seinistä on himpun verran mautkalla. Mutta varmasti paksumpikin käy.

    Keittiön kohdalla tosiaan näyttäisi olevan joku sieni, onko sitten joku vanha vaurio ja jo kuivunut vai uudempaa. Mutta ei ihan pahalta näytä, luultavasti ei temppu eikä mikään korjata tuota!

    VastaaPoista
  3. Hienon näköiset lattiat, onnea!

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Täällä on myös ne 80-luvun rempat tehty yllättävän onnistuneesti, taloa pilaamatta. Tai eihän me vielä kaikkea tiedetä...

    a

    VastaaPoista
  5. Tuuletusaukoista sen verran, että vanhan kansan mukaan ne suljetaan kun järvi jäätyy ja aukaistaan kun jäät lähtee. Näin varmistetaan ettei niitä suljeta liian kostealla kelillä :)

    VastaaPoista
  6. Me ei olla vielä päästy ajattelemaankaan sulkemista, kun pitää väsätä jonkinlaiset luukut. Täällä ei niitä ole suljettu vuosikausiin.

    a

    VastaaPoista
  7. Hei, satuin tämän lukemaan enkä tiedä oletteko ratkaisseet ongelman jo. Lattiasieni on kyseessä, ja tuo ruskea itiöstö saattaa olla osin itiöemää. Se kertoo siitä että rossipohja ei pääse tuulentumaan riittävästi. Näin ollen kissanluukkuja tulisi lisätä, etenkin talon kaikkien kulmien viereen, jotta seinustat ym. ongelmapaikat pääsisivät tuuleentumaan. Reikiä voidaan tehdä esim. timanttiporausfirmojen avustuksella. Lattiasieni kuolee vedossa. Lattiasieni on siitä vihulainen, että otollisessa olosuhteessa se hajottaa puusta selluloosaa hyvinkin nopeasti, ja ehjältä näyttävä puu onkin lähes "ontto" ja menee katki helposti. Sen voi tappaa myös Boracol20:lä, mikä on turvallinen aine käyttää. Ainoastaan levitysvaiheessa omasta hyvästä suojauksesta pitää huolehtia hyvin.

    Jaksamista remonttiprojektiin! Teillä on tosi iso urakka siellä. Me laittelemme kuntoon vähän uudempaa (1900-luvun alkupuolelta) hirsitaloa ja kyllä välillä kyllästyttää todella. Etenkin kun täytyy korjata vanhojen remonttien aiheuttamia lisävahinkoja.

    ~hirtehinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Tuuletusaukot täällä on kunnossa, etenkin juuri tämän keittiön alla. Mutta siellä on ilmeisesti tapahtunut vesivahinko tai pari ja nytkin saattaa olla jotain menossa. Taitaa sen lattian purkaminen kiilata monen muun asian ohi. Keittiöstä tulee mun ja miehen makkari. Uskon, että joudumme vaihtamaan lattian ja purut ihan kokonaan. Kunhan saadaan uusi keittiö kuntoon, niin alamme hommat.

      Poista

Olen todella iloinen, että jätät kommentin!